Syömishäiriöstä toipuminen maailmassa, joka on täynnä triggereitä

 Syömishäiriö ja triggerit

Photo by Christina Deravedisian on Unsplash

 

 Syömishäiriöiden kontekstissa triggerillä tarkoitetaan mitä tahansa tekijää, joka laukaisee syömishäiriöajatukset ja voimakkaan impulssin toimia syömishäiriön mukaan. On toipumisen kannalta välttämätöntä, että oppii käsittelemään triggereitään sekä niihin liittyviä ajatuksia ja tunteita terveellä tavalla. Se on kuitenkin usein myös yksi suurimmista haasteista. Tässä postauksessa yritänkin siis jakaa omia oivalluksiani ja vinkkejä triggereiden kanssa selviytymisen suhteen.

 Triggerit ovat hyvin yksilöllisiä, eikä niitä mitenkään voi kokonaan välttää. Itseään kannattaa toki yrittää suojella triggereiltä niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Maailma on kuitenkin täynnä potentiaalisesti triggeröivää sisältöä, eikä muiden ihmisten puheita ja tekemisiä voi hallita. Loppujen lopuksi ainoa keino on opetella tulemaan toimeen omien triggereidensä kanssa tavalla, joka ei johda syömishäiriöoireiluun ja relapsiin. Kyky vastustaa triggereitä myös vahvistuu vähitellen toipumisen myötä, kun terve ääni saa yhä enemmän tilaa syömishäiriöltä.

 On mahdotonta, ja siksi turhaa, yrittää luetella kaikkia mahdollisesti triggeröiviä tekijöitä, sillä periaatteessa lähes mikä tahansa voi olla jonkun triggeri. Ainakin omalla kohdallani on tuntunut mahdottomalta nimetä edes kaikkia omia triggereitäni, koska ne ovat niin riippuvaisia mielialastani, ajatuksistani ja tilanteesta. Se mikä triggeröi tänään, ei välttämättä triggeröikään huomenna. Toisaalta usein jokin asia, jota en ollut osannut etukäteen edes ajatella, triggeröikin aivan yllättäen. Siksi ajattelenkin, että ongelman ydin ei usein ole triggeröivä asia itsessään, vaan oma – syömishäiriön värittämä – reaktio siihen.

 Totta kai on aiheita, jotka ovat varmaankin suurimmalle osalle syömishäiriötä sairastavista yleisesti ottaen aina triggeröiviä. Niitä ovat esimerkiksi laihduttamiseen, syömisen rajoittamiseen ja liikkumiseen liittyvät aiheet. Syömishäiriöiden luonteeseen kuuluu usein vertailu ja tietynlainen "kilpailuhenkisyys" yhdistettynä numeroihin liittyvään fiksaatioon. Tämän vuoksi kaikki painoon, liikuntamääriin, kaloreihin, oireisiin tms. liittyvät numerot ja tarkat kuvailut ovat usein todella triggeröiviä. Tai oikeastaan mikä tahansa, mihin syömishäiriö voi iskeä kiinni vertailullaan.

 Triggeröityminen palvelee syömishäiriötä. Oikeastaan syömishäiriön voisi jopa sanoa pyrkivän triggeröitymään, sillä sen tarkoituksenahan on ajaa sairastunut takaisin oireilun pariin. Syömishäiriö etsii koko ajan syitä olla toipumatta. Itselläni se on näkynyt mm. ajatuksina: "en ole tarpeeksi sairas/laiha/pohjalla/... toipuakseni", "en ole sairastanut tarpeeksi pitkään toipuakseni", "olen varmaan vain keksinyt koko syömishäiriön, eikä minulla ole oikeasti ongelmaa"... lista voisi jatkua ja jatkua. Nämä ajatukset puolestaan aktivoivat jatkuvan vertailun muihin, minkä johdosta mikä tahansa pienikin merkki tai tulkintani siitä, että joku toinen on sairaampi/laihempi/liikkuu enemmän/syö vähemmän/jne. triggeröi syömishäiriötäni. 

 Varsinkin toipumisen alkuvaiheessa tuntui, että ihan. kaikki. triggeröi. Tuntui kuin aivoni olisivat herkistyneet aivan pienimmillekin vihjeille, jotka syömishäiriöni pystyisi tulkitsemaan vääristyneesti. Aika loogista, kun sitä ajattelee; toipumisen alussahan syömishäiriöääni oli vielä todella voimakas ja ylitsehyökyvä sekä hätääntynyt siitä, että olin alkanut taistella sitä vastaan. 

 Ajattelen, että toipumisen aikana täytyy tasapainotella sen välillä, että toisaalta pyrkii suojautumaan kaikilta vältettävissä olevilta triggereiltä, mutta toisaalta opettelee vähitellen myös kohtaamaan ja käsittelemään niitä ilman syömishäiriöoireilua. Ellei aio toipua ja elää koko loppuelämäänsä erakkona keskellä erämaata, ei triggereitä voi kokonaan välttää. Oikeastaan epäilen, välttäisikö niitä kokonaan erakkonakaan, sillä triggeriksi voi riittää oman kehon tuntemukset, ajatukset tai kehonsa näkeminen vaikkapa peilin kautta.

 Tästä syystä ajattelen, että on loppujen lopuksi yksilön vastuulla, miten hän triggereihinsä reagoi. On toki totta, että sairastuneen lähipiirillä ja varsinkin hoitohenkilöillä on vastuu välttää sanomasta asioita, jotka voivat triggeröidä. Lisäksi jokaisella on tietenkin mahdollisuus huolehtia omasta toiminnastaan siten, ettei tule sanoneeksi yksiselitteisen vahingollisia kommentteja missään tilanteessa. Muiden ihmisten koon, ulkonäön, syömisten, liikkumisen ym. kommentointi ja arvostelu ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. Historiaan soisi myös jäävän kaikenlainen oman painonsa ja syömistensä päivittely kahvitauoilla, joulupöydissä ym. Valitettavasti tätä kuitenkin tapahtuu paljon edelleen. 

 Vaikka kaikki läheiset ja hoitohenkilöt osaisivatkin siis välttää triggeröiviä kommentteja ja puheenaiheita sairastuneen seurassa, suurin osa maailman ihmisistä ei valitettavasti kanna samaa tietoisuutta. Lisäksi syömishäiriötä sairastaessa triggeröityy usein myös sellaisista aiheista, jotka ovat todellisuudessa ihan tavallisia ja harmittomia, mutta jotka syömishäiriöinen mieli tulkitsee vääristyneesti. Näissä tilanteissa vastuu triggeröitymisestä ei yksinkertaisesti voi olla kenelläkään muulla kuin syömishäiriötä sairastavalla itsellään. 

 Esimerkki: Minua triggeröi se, jos joku henkilö mainitsee edes ohimennen käyneensä lenkillä/salilla/ylipäätään liikkumassa. Tarkoittaako tämä, että kukaan ei koskaan saisi puhua pihahdustakaan liikuntaharrastuksestaan, koska se saattaa potentiaalisesti triggeröidä? Toinen esimerkki: Minua triggeröi voimakkaasti, jos jonkun toisen annos on pienempi kuin omani. Pitäisikö kaikkien siis syödä seurassani aina enemmän kuin minä, riippumatta siitä, mitä heidän oma kehonsa viestittää tilanteessa? Ei tietenkään. En voi vaatia sellaista muilta, enkä edes haluaisikaan olla ihminen, jonka seurassa joutuu alati olemaan varuillaan, ettei vain tulisi sanoneeksi tai tehneeksi jotain väärää.

 Samaan hengenvetoon haluan kuitenkin korostaa, että omia rajoja on oikeus ja velvollisuus puolustaa. Jos joku puhuu seurassasi triggeröivästä aiheesta, on tietenkin sallittua keskeyttää ja ilmoittaa, ettei halua puhua/kuulla aiheesta x. Toisen tehtäväksi jää kunnioittaa pyyntöä. Triggeröitymisen kannalta vahinko on kuitenkin tällöin jo ainakin osittain tapahtunut, eikä triggeröiviä sanoja voi enää poistaa mielestään. Syömishäiriöinen mieli takertuu helposti jokaiseen pieneen muruseenkin, jonka se vain voi tulkita merkiksi jatkaa oireilua. Pointtini on, että loppujen lopuksi ainoa keino suojella itseään on kasvattaa sietokykyään olla toteuttamatta syömishäiriöoireita triggeröitymisestä huolimatta.

 Maailmassa tulee myös valitettavasti aina olemaan ihmisiä, joiden keho- ja ruokasuhde on häiriintynyt tai jotka sairastavat syömishäiriötä. Aina tulee olemaan heitä, jotka uskovat laihdutuskulttuurin valheisiin, aloittavat dieettejä ja kuntokuureja. Aina tulee olemaan joku, joka painaa tai syö vähemmän tai liikkuu enemmän. Aina on joku, joka on sairastanut vielä pidempään. Itsensä vertaileminen muihin ei johda mihinkään. Syömishäiriö ei tule koskaan olemaan tyytyväinen. Omaa ajatteluaan täytyy alkaa muokata uusille raiteille. Mitä väliä, jos joku painaa tai syö vähemmän? Mitä väliä, jos joku aloittaa jälleen uuden laihdutuskuurin tai antaa itselleen luvan syödä liikkumalla? Vain, koska joku muu sairastaa syömishäiriötä tai elää laihdutuskulttuurin tukahduttavassa otteessa koko elämänsä, sinun ei tarvitse tehdä samaa. 

Miten vastustaa syömishäiriöoireita triggeröityessään?

 Vaikka minulla onkin vielä pitkä matka kuljettavani pisteeseen, jossa mikään ei enää onnistu triggeröimään oireilun pariin, olen kuitenkin huomannut kehitystä toipumiseni aikana. Olen saanut itse kokea, miten aliravitsemustilan korjaantuminen kirkastaa ajatuksia. En jumiudu enää yhtä helposti syömishäiriöiseen kehäajatteluun. Terve ääneni on vahvistunut, ehkä hitaasti, mutta kuitenkin. Toipumisen alussa kaikki tuntui triggeröivän ja minulla ei tuntunut olevan lainkaan kykyä vastustaa triggeröitymiseni kanavoimista syömishäiriöoireiluun. Nykyään onnistun yhä useammin pysäyttämään tilanteen ennen kuin se etenee toiminnan tasolle asti.

 Sen lisäksi, että kyky vastustaa triggereitä on kasvanut jokseenkin spontaanisti toipumisen etenemisen myötä, olen opetellut erilaisia lähestymistapoja tilanteisiin, joissa huomaan triggeröityneeni. Ajattelen, että kaikkein tärkeintä on saada itsensä pysäytettyä edes hetkeksi, jotta tietoinen mieli ehtii impulssin ja toiminnan väliin.

 Etäännyttäminen

 Yksi itselläni toiminut keino on ajatusten ja tunteiden etäännyttäminen, kun huomaa triggeröityneensä. Kun esimerkiksi triggeröidyn jonkun todetessa, ettei hän ehtinyt syödä aamupalaa sinä päivänä, syömishäiriöni syytää automaattisesti mieleeni kasan syyllistäviä ajatuksia siitä, että olen syönyt aamupalan ja tuo toinen henkilö ei. Minulla tulee todennäköisesti vahva impulssi kompensoida seuraavilla aterioilla tai liikkumalla. 

 Triggeröityessä tuntuu usein, että yhteys tunteiden ja alitajunnan sekä tietoisen mielen välillä on poikki. Triggeri johtaa suoraan syömishäiriöiseen toimintaan ilman, että välissä ehtii tajuta, mitä tapahtui:

Triggeri (joku toteaa, ettei ole syönyt aamupalaa tänään) ⟶ Tunteet (Ahdistus, syyllisyys, häpeä, epäonnistuneisuuden tunne, ...) ⟶ Toiminta (kompensointi)

 On aivan eri asia, jos onnistuu pysähtymään ja tarkastelemaan tilannetta tietoisesti ja etäämmältä:

"Huomaan, että minulla on ajatus, että minun pitäisi kompensoida seuraavilla aterioilla, koska kuulin henkilön X toteavan, ettei ole syönyt aamupalaa tänään."

ja

"Huomaan, että henkilön X kommentti herätti minussa syyllisyyttä ja häpeää, minkä vuoksi syömishäiriö yrittää saada minut reagoimaan siihen kompensoimalla."

Tällöin tilanteen pystyy pysäyttämään ennen kuin hankalien tunteiden aikaansaama impulssi muuttuu toiminnaksi:

Triggeri (joku toteaa, ettei ole syönyt aamupalaa tänään) ⟶ Tunteet (Ahdistus, syyllisyys, häpeä, epäonnistuneisuuden tunne, ...) ⟶ Tietoinen tarkastelu (ajatusten ja tunteiden etäännyttäminen) ⟶ Toiminta (kompensointi)

 Triggerien ja niistä kumpuavien syömishäiriöoireiden välillä ei ole mitään järjellistä yhteyttä. On selvää, että syömishäiriöoireilu – oli kyseessä sitten syömisen rajoittaminen, oksentaminen tai vaikkapa pakkoliikunta –  ei ole järkevä ja millään tasolla kestävä tapa purkaa triggeröiviä tilanteita. On mahdotonta perustella millään järjellisellä tavalla, miten vaikkapa jonkun toisen aamupalan väliin jättäminen liittyy omaan syömiseeni. Pohjimmiltaan kyse onkin aina vaikeista tunteista, joiden kestämiseen syömishäiriö tarjoaa ratkaisuksi oireilua. Aivan kuten toipumisessa yleisemminkin, syömishäiriöoireilu siis tarjoaa nopean, mutta väliaikaisen helpotuksen hankalaan olotilaan.

 Niin triggereiden kontekstissa kuin laajemmin koko toipumisen kannalta on tärkeää opetella uusia, terveitä keinoja käsitellä tunteita. Ajattelen, että triggeröityminen itsessään ei ole vaarallista: voimakkain tunnepiikki ja impulssi toimia menee kyllä ennemmin tai myöhemmin ohi. Kun onnistuu pysähtymään ja vastustamaan impulssia oireilla syömishäiriöisesti, on mahdollisuus valita toipumista tukeva vaihtoehtoinen toimintatapa. Kannattaa miettiä itselleen valmiiksi vähintään muutaman kohdan lista siitä, mitä tehdä syömishäiriöoireilun sijaan silloin, kun on triggeröitynyt. 

Tässä muutama vaihtoehto, jotka olen omalla kohdallani tuntenut erityisen hyödyllisiksi:

• Triggeröitymisestä kertominen hoitohenkilölle ja/tai ystävälle. 
• Jo se, että saa vain todettua ääneen, että "nyt tuli triggeröidyttyä aika pahasti asian x vuoksi", poistaa osan paineesta oireilla syömishäiriöisesti. 
• Pystyn silloin jotenkin entistä paremmin erottamaan triggerin ja oman toimintani toisistaan: vaikka tuntuisi siltä, että pitäisi vaikkapa rajoittaa syömistä, se ei tarkoita, että sitä täytyisi oikeasti toteuttaa. Tunteet ja ajatukset ovat vain ... no, tunteita ja ajatuksia. Niiden kanssa on mahdollista olla ilman, että antaa niiden vaikuttaa omaan toimintaan.
• Vertaistuki somessa
• Suosittelen tätä vain siinä tapauksessa, että on täysin varma, ettei eksy toipumismyönteisen sisällön sijaan vain itseään lisää triggeröivän sisällön pariin.
• Auttaa kun kuulee, että joku muukin on saattanut triggeröityä saman kaltaisesta asiasta. Ihan yleisemminkin toipumismyönteinen sisältö auttaa usein sietämään ahdistusta ja olemaan sortumatta oireiluun.
• Kirjoittaminen
• Auttaa jäsentelemään ja purkamaan omia tunteita ja ajatuksia. Pystyy muistuttamaan itse itseään, ettei tarvitse toimia syömishäiriön mukaisesti, vaikka kaikki mielessä huutaisi sen puolesta.
• Itsensä muistuttaminen siitä, miksi haluaa toipua ja kuinka paljon huonompi tilanne oli silloin, kun syömishäiriöllä oli suurempi ote elämästä
• Ajatusten vieminen pois syömishäiriöajatuksista jollain puuhalla (joka ei sisällä liikkumista/liikuskelua)
• neulominen, äänikirjat, tv-sarjat, värittäminen, ristikoiden täyttäminen/omien ristikoiden laatiminen, sudokut...

 Nykyään pystyn siis yhä useammin olemaan toimimatta syömishäiriön mukaisesti. Seuraava askel olisi kuitenkin alkaa tehdä myös vastatekoja. Siis että sen sijaan, että tyytyisin triggeröityessäni aina vain passiivisesti olemaan toteuttamatta syömishäiriöoireita, uskon, että minun täytyy uskaltaa alkaa toimia täysin vastoin kuin syömishäiriöni sillä hetkellä haluaisi. On jo pidempään tuntunut, että toipumiseni junnaa paikoillaan ja tiedän, ettei tilanteeseen voi tulla muutosta, ellen itse ota askelia siihen suuntaan. En tiedä, miten tulen tavoitteessani onnistumaan. Ainoa tie toipumiseen on kuitenkin toimia aktiivisesti syömishäiriötä vastaan.

 Vastatekojen tekeminen lähettää aivoille signaalin siitä, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka toimiikin syömishäiriötä vastaan. Jos jatkuvasti taipuu syömishäiriöajatusten edessä, pitää yllä tunnetta siitä, että syömishäiriön vastustaminen on jotakin vaarallista ja uhkaavaa. Lisäksi mitä useammin toimii triggeröityessään aktiivisesti syömishäiriötä vastaan, sitä paremmin triggeri ja toiminta erottuvat toisistaan. Haluaisin päästä pisteeseen, jossa pystyn suhtautumaan triggeröitymisestä heränneisiin syömishäiriöajatuksiin ja tunteisiin pikemminkin toteavasti ja välinpitämättömästi, tyyliin: "Ai jaahas, tälläisiä syömishäiriöajatuksia taas vaihteeksi. Ei se mitään, minäpä en aiokaan reagoida niihin mitenkään! Fuck you syömishäiriö."

 Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Kiitos, kun luit. Jos kamppailet tällä hetkellä samanlaisten juttujen kanssa, niin haluan vain toivottaa ihan superisti voimia ja rohkeutta, mennään askel kerrallaan. ♡