Syömishäiriöön liittyvät rituaalit (osa 2)

Lisää pohdintaa rituaaleista 

Picture by Tom Crew on Unsplash

Vaikka rituaalien taustalla on usein jokin, ainakin syömishäiriölogiikalla ymmärrettävä selitys, johdonmukaisuus on kaukana niiden hallitsemasta arjesta. Näennäisistä selityksistään huolimatta pakkomielteiset toimintamallini tuntuivat sananmukaisesti rituaalisilta. En koskaan pysähtynyt tietoisesti pohtimaan niiden syitä tai seurauksia. Syömishäiriökuplassa eläessäni olin kuin zombi, joka aivottomasti suoritti rituaalejaan päivästä ja viikosta toiseen, merkityksettömässä tyhjyydessä ajelehtien.

Tässä loput rituaaleista, joita pysähdyin pohtimaan:

• Oudot ruokien jaottelut johtuen mahdottomuudesta päättää niiden välillä •

Tarkoitan tällä sitä, että koska syömishäiriö sallii syödä aterialla vain tietyn verran, sallittuihin rajoihin yrittää mahduttaa mahdollisimman paljon "vähän kaikkea". Tunnistan tämän olleen ihan suoraan seurausta aliravitsemuksesta ja pohjattomasta nälästä yhdistettynä syömishäiriön asettamiin rajoituksiin.

 

Jos olin ostanut vaikkapa kolme eri makuista jogurttia, tuntui täysin mahdottomalta päättää niiden välillä. Ajatuksissa kävi tuolloin jatkuvasti kauhea kamppailu: syömishäiriö sallii samalla aterialla vain yhden jogurtin, mutta samaan aikaan aliravitut aivot huutavat ruokaa, ja vaikka sitä ei tietoisesti itselleen myöntäisikään, jokainen jogurttivaihtoehto tuntuu ihan äärimmäisen houkuttelevalta. Lisäksi nälkiintymistilassa olevat aivot suhtautuvat jokaiseen syömiskertaan kuin se saattaisi olla viimeinen. Syömishäiriö saa pelkäämään, että "jos otan nyt jogurtin a, en kerta kaikkiaan pysty olemaan ajattelematta jogurttivaihtoehtoa b, ja pelkään, että en pysty hallitsemaan itseäni ja syön senkin." Jälkikäteen nähtynä tämä oli tietenkin aivan silkkaa nälkää ja parasta, mitä olisin tuolloin voinut itselleni tehdä, olisi ollut syödä se hiton toinen tai vaikka useampikin jogurtti.

Absurdeimmillaan jääkaapissani oli aina monta avattua jogurttipurkkia (siis annospurkkia) kerrallaan, joista jokaisesta on nypitty lusikallinen, koska en vain ollut pystynyt aterioilla päättämään eri jogurttien välillä. Toinen esimerkki tästä on esimerkiksi yhden leipäpalan jakaminen moneen osaan, koska en pystynyt päättämään eri päällysten välillä syömishäiriön salliessa vain yhden leipäpalan. Samoin kävi ylipäätään missä tahansa ruokalajissa, jossa oli monta vaihtoehtoa. Ketään ei kenties yllätä, että tällainen toiminta ei tehnyt tyytyväiseksi tai sammuttanut mielitekoja ja nälkää.

 Nälkään ja mielitekoihin kuuluu vastata. On tärkeää erottaa syömishäiriöajatukset terveistä - nimenomaan syömishäiriö asettaa rajoja ja sääntöjä syödyille määrille. Oikeasti on täysin okei, jos tekee mieli montaa eri ruokaa ja silloin on lupa valita ne kaikki, ei riipiä hiukan sieltä sun täältä pysyäkseen syömishäiriön asettamissa rajoissa. Jos pelkää, ettei pysty "hallitsemaan" itseään ruoan äärellä, on se mitä todennäköisimmin merkki energiavajeesta eli siitä, että ruokaa todella tarvitaan. Keho ei lähetä nälkäsignaaleja (niin psyykkisiä kuin fyysisiäkään) turhaan, saati kiusallaan. Pohjattoman nälän aikana voi tuntua siltä, että voisi koluta suurin piirtein koko jääkaapin tyhjäksi (eikä silloinkaan tulisi kylläiseksi) - ja niin on lupa tehdä. Tie pohjattomasta nälästä pois käy ainoastaan syömällä. 

Nyt, kun ravitsemustilani on hyvää matkaa korjaantunut, en useimmiten koe enää yhtä syvää päättämisen mahdottomuutta. Pystyn päättämään ruokien välillä ilman, että kehoni hätääntyy jäävänsä paitsi toisista vaihtoehdoista. Se on oppinut vähitellen luottamaan yhä enemmän siihen, että ruokaa on saatavilla myös seuraavalla aterialla ja seuraavana päivänä - niinpä kaapissa olevat ruoat eivät enää useimmiten pyöri ainakaan jatkuvasti mielessäni aterioiden välillä. Pohjaton nälkä on tasaantunut ja pystyn tuntemaan kylläisyyttä.

• Ravintosisältömerkintöjen ja ainesosaluettelojen syynääminen •

Pohdin ensin, luokittelenko tätä niinkään rituaaliksi kuin syömishäiriön säännöksi/pelkäksi tavaksi vahtia kaloreita. Ravintosisältömerkintöjen katsominen on kuitenkin jo vuosia ollut niin vahva pakkomielle, että siitä on jo itsessään muodostunut omanlaisensa rituaali. En vieläkään pysty tekemään ostopäätöstä ilman, että katson tuotteen energiasisällön - edes silloin, kun kyseessä on tuttu tuote, jota olen ostanut kymmeniä ellen jopa satoja kertoja.

Ravintosisältöjen katsominen tuntuu olevan ihan äärimmäisen syvään juurtunut toimintamalli, joka on iskostunut hermoratoihini. Sen lopettamisen kanssa onkin siis vielä aika paljon työtä tehtävänä.

• Ruoan voimakas maustaminen •

Jostakin syystä aloin maustaa ruokia hyvin tuliseksi ja mausteiseksi. Se ei ollut mikään tietoinen päätös, mutta jälkikäteen ajateltuna tämäkin toimintamalli oli varmasti aliravitsemuksen aiheuttamaa. Syömishäiriöoireilun ollessa voimakkaimmillaan söin ainoastaan hyvin ravintoköyhiä ja vähäenergisiä ruokia, kuten kasviksia. Maustaminen oli varmaankin tiedostamaton yritys lisätä niihin ruokaisuuden tuntua.

Voi olla, että tämän taustalla on muitakin syitä. Ainakin olen saanut sellaisen käsityksen, että ruoan epätavallisen voimakas maustaminen (toisaalta joillain myös kokonaan maustamatta jättäminen) on aika yleinen syömishäiriöoire.

• Ruoan pureskeleminen ja pois sylkeminen •

Syömishäiriöoireilun ollessa voimakkaimmillaan myös ruoan pureskelua ja pois sylkemistä ilmeni minulla aika paljon. Kyseessä on kompensointitapa siinä missä muutkin mahdolliset syömishäiriöiden yhteydessä esiintyvät kompensointikeinot. 

Muistan, kuinka paljon häpesin toimintaani tuolloin. En voinut hallita sitä mitenkään, sillä kyseessä ei ollut tahdonalainen toimintamalli. Kuvittelin myös pitkään, että kyseessä on jotain ihan äärimmäisen outoa ja häpeällistä, enkä pitkään kehdannut puhua oireesta ääneen. Kun sitten törmäsin netissä muiden kirjoituksiin omasta samanlaisesta oireilustaan ja tajusin, että en olekaan poikkeuksellinen kummajainen, tunsin ihan äärimmäistä helpotusta.

• Itsensä punnitseminen •

Vaa'alla käymisestäkin muodostui nopeasti rituaalimainen tapa. Se oli automatisoitunut osa aamurutiinejani. Pahimmillaan punnitsin itseni kymmeniä kertoja päivässä. Meni useita vuosia, ennen kuin pystyin lopettamaan itseni punnitsemisen kokonaan. Siitäkin meni vielä kauan, ennen kuin sitouduin siihen, että vain hoitohenkilöt seuraavat painoani, enkä itse katso sitä käynneillä. 

Nyt en omista enää vaakaa, enkä ole tarkkaan tietoinen painostani. Oli ihan helvetillistä lopettaa painon seuraaminen, mutta alun vaikeuksien läpi taisteleminen kannatti. Vaikka epätietoisuus omasta painosta aiheuttaa edelleen ahdistusta, en usko, että olisin päässyt toipumisessani näin pitkälle, jos olisin seurannut samalla painoani. Elämääni on tullut ihan uskomattoman paljon vapautta sen jälkeen, kun lopetin vaa'alla käymisen.

Olen vakaasti sitä mieltä, että painon kyttääminen ole tarpeellista ja hyväksi kenellekään. Harvassa on ne tilanteet, joissa vaakalukemaa ihan oikeasti tarvittaisiin yhtään mihinkään (vaikka syömishäiriö toki keksii tuhat ja yksi syytä, miksi vaa'alla käyminen on ihan ehdoton osa arkea). Suosittelen koko sydämestäni ihan jokaista heivaamaan vaa'an elämästään helvettiin.

• Tiukat ateria-ajat •

Syömishäiriöni pakkomielle numeroihin ja sääntöihin näkyi myös ateria-ajoissa. Pahimmillaan minun oli syötävä ateriat täsmälleen oikealla minuutilla. Jos ruoka-aika meni vähänkin ohi, en voinut enää syödä, vaan odotin seuraavaan ateriaan. 

Ei tullut myöskään kuuloonkaan, että olisin syönyt hetkeäkään ateria-aikaani aikaisemmin, vaikka olisin ollut nälkäinen. Myöskin aterioiden välissä syöminen oli ehdottoman kiellettyä (ja totta puhuen sen kanssa on edelleen paljon työtä tehtävänä).

Koko elämäni alkoi pyöriä kellon ja ateria-aikojen seuraamisen ympärillä. Sen sijaan, että ruokailut olisivat olleet luonteva osa arkea, arjen olikin mukauduttava minun minuutintarkkoihin ruoka-aikoihini. On sanomattakin selvää, että se kavensi elämää entisestään. Oli lopulta vain helpompaa ja turvallisempaa jäädä kotiin syömishäiriön kanssa, jolloin mikään ei sotkisi aikataulua ja häiritsisi oireiluani.

• Ruokaan käsillä koskemisen vältteleminen •

Syömishäiriön myötä voimistuivat myös muut kuin itse ruokaan liittyvät pakkoajatukset. Pääasiassa ne kohdistuivat itselläni hygieniaan ja allergioihini. Aloin pelätä ihan hysteerisen paljon, että käsiini olisi monesta pesukerrasta huolimatta jäänyt taudinaiheuttajia tai likaa - tai että olisin koskenut käsilläni jollekin pinnalle, jossa on ollut jotakin, jolle olen allerginen ja sitä olisi jäänyt käsiini.

• Muut ruoanvalmistuksen hygieniaan liittyvät pakkomielteet •

Olin yhtä ahdistunut myös kaikesta muusta hygieniaan ja allergioihin liittyvästä ruoanvalmistuksen yhteydessä. Aloin olla ihan kauhea tyranni keittiössä ja kukaan ei todellakaan halunnut viettää siellä aikaa samaan aikaan kanssani. En luottanut varsinkaan muiden ruoanlaittohygieniaan, vaan vahdin heitä jatkuvasti ruoanlaiton aikana: pesivätkö he varmasti kätensä joka välissä jne. (käsitykseni normaalista käsihygieniasta oli lisäksi aivan vääristyneen ylimitoitettu).

En uskaltanut syödä muiden tekemää ruokaa, jos en ollut ollut paikalla sen teon aikana. Toki syömishäiriö halusi kontrolloida ruoanlaitossa myös kaikkea muutakin kuin hygieniaa, esimerkiksi käytettyjä ainesosia ja rasvan määrää. Hygienia ei siis ollut ainoa syy, miksi muiden tekemän ruoan syöminen ahdisti (ja ahdistaa osin edelleen), vaan ylipäätään syömishäiriön aiheuttama kontrollintarve ihan kaikesta.

♢

Tässä toinen osa rituaaleja käsittelevään kirjoitukseeni. Osan rituaaleista kanssa kamppailen edelleen enemmän, osasta olen päässyt kokonaan eroon. Vaikka toipuminen on usein ihan hiton vaikeaa, se tuntuu silti selvältä tavoitteelta mielessäni. Tiedän, että ainoa keino olisi tehdä konkreettisia muutoksia, jotka rikkovat loppujakin rituaaleistani. Sitä kohti siis.

Ehkä edes joku sai samaistumispintaa näistä kirjoituksista ja tunteen siitä, ettei ole yksin näiden asioiden kanssa. Syömishäiriö voi saada tekemään vaikka kuinka oudolta tuntuvia juttuja, mutta muista, että sulla ei oo mitään syytä hävetä. Ei oo sellaista oiretta, jota ei joku muukin olisi kokenut. Ja ne oireet kertoo nimenomaan sun sairaudesta, ei siitä, että sussa itsessäsi olisi jotain vikaa. Kiitos, kun luit ja hurjasti voimia, jos kamppailet näiden samojen asioiden parissa. ♡