Syömishäiriö ja mieliteot

 Hei pitkästä aikaa! Tai ainakin itsestäni tuntuu kuin edellisestä kirjoituksesta olisi vierähtänyt pieni ikuisuus. Siksi ajattelin jakaa tähän alkuun vähän kuulumisiani ennen varsinaista aihetta. 

 Suurin syy pienelle tauolleni on ollut se, että sain tässä välissä lisätukea toipumiseeni. Olen viime viikkoina tehnyt ihan todella töitä sen eteen, että sain pysäytettyä lipsumisen kohti pahenevaa oireilua ajoissa ja toipumiseni jälleen vauhtiin. Varsinkin nyt jälkikäteen tuntuu, että oli varmaan aika merkittävä askel itselleni pystyä ottamaan lisäapua vastaan ja myöntämään, että en pärjää tilanteessa nykyisellään. 

 Ja onneksi pystyin. Viime viikot ovat olleet raskaita, mutta ihan todella merkityksellisiä ja oivaltavia. Tuntuu, että viimeisen parin viikon aikana jotkin palaset ovat liikahdelleet mielessäni eri asentoon. Jokin tuntuu olevan muuttunut - ajatuksissani, mielessäni, kehossani - en osaa kuvailla tarkalleen, mikä on eri tavalla kuin ennen. Jotakin uutta vain tuntuu auenneen.

 Ilokseni voin siis kertoa, että mun toipumiselle kuuluu aika hyvää ja oon päättäväisempi kuin koskaan jatkamaan kohti syömishäiriön nujertamista! ♡

Kuva Ylanite Koppens Pixabaystä

Mieliteot ja syyllisyys

 Mielitekoihin vastaamisen harjoitteleminen on tärkeä osa toipumista. Syömishäiriö on usein demonisoinut suhteen mielitekoihin ja mielihyvään. Itselläni se on näkynyt vääristyneinä ajatuksina, kuten: "minulla ei saa olla mielitekoja", "en ansaitse mitään hyvää", "mieliteot ovat häpeällisiä ja väärin", "mieliteot ovat merkki siitä, että en hallitse itseäni ruoan ympärillä", "ruokaa ei saa tehdä mieli, mieluummin eläisin kokonaan ilman ruokaa kuin himoitsen sitä", "mieliteot ovat heikkoutta"... lista voisi jatkua ja jatkua, mutta tuosta ehkä sai jo kiinni, millaisia (täysin absurdeja) ajatuksia syömishäiriö on saanut minut liittämään mielitekoihin.

 Syömishäiriö on ainakin omalla kohdallani saanut mieliteot tuntumaan joltain yksityiseltä häpeältä, josta vain minä "kärsin". Todellisuudessa mieliteot ovat kuitenkin täysin normaali osa elämää ja kaikilla on niitä. Mieliteot ovat kehon viestejä, joita meidän kuuluisi kuunnella ja kohdata arvostelematta. Ihminen, jolla on terve ruokasuhde, ei pidä mielitekojaan häpeällisinä, vaarallisina tai omituisina. Ajattelen, että mielitekojen kuuluisi olla ihan luonnollinen osa intuitiota, yksi tekijä muiden joukossa, jonka tehtävänä on auttaa meitä ravitsemaan kehoamme ja mieltämme.

Laihdutuskulttuurin demonisoimat mieliteot

 Laihdutuskulttuurilla on myös omat likaiset näppinsä pelissä sen suhteen, miten mieliteoista puhutaan ja miten niihin suhtaudutaan. Syömishäiriötä sairastavat eivät valitettavasti ole ainoita, jotka pitävät mielitekojaan väärinä ja paheellisina. Laihdutuskulttuurin vuoksi valtavan suurella osalla ihmisistä on häiriintynyt ruoka- ja/tai kehosuhde, vaikka ei voitaisi puhua varsinaisesta häiriötasoisesta oireilusta.

 Laihdutuskulttuuri on luonut kulttuuriimme puhetavan, jossa mieliteoista puhutaan jonakin, joita pitäisi kontrolloida. Mieliteot esitetään hallitsemattomina, automaattisesti painonnousuun johtavina houkuttimina, jotka ovat olemassa vain johtaakseen meitä harhaan. Puhe "syntisen hyvistä" tai "guilt-free" -ruoista on osa samaa ilmiötä. Laihdutuskulttuuri suhtautuu kehoihimme alentavasti: aivan kuin ne olisivat typeryksiä, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan, vaan tarvitsevat jatkuvaa valvontaa ja kontrollointia pysyäkseen 'ruodussa'. Todellisuudessa laihdutuskulttuuri on valtava bisnes, joka hyötyy ihmisten epävarmuuksista ja luomastaan keinotekoisesta syyllisyydestä. Dieetit eivät tutkitusti toimi, mutta laihdutuskulttuuri verhoaa vääjäämättömät epäonnistumiset yksilön syyksi ja tarjoaa ratkaisuksi aina vain uutta dieettiä tai laihdutustuotetta - ja kas, kierre on valmis!

 Kuvitellaan hetki maailmaa, jossa laihdutuskulttuuria ei ole. Miten ihmiset suhtautuisivat mielitekoihinsa sellaisessa maailmassa, jossa he eivät ole pienestä pitäen oppineet häpeämään kehojaan ja yhdistämään kokemaansa häpeää ruokaan ja syömiseen? Jossa ihmiset eivät ole pienestä pitäen tottuneet kuulemaan laihdutuskulttuurin värittämiä kommentteja ruoista ja oppineet jaottelemaan niitä hyviin ja pahoihin, terveellisiin ja epäterveellisiin, kiellettyihin ja sallittuihin? Mallia voi ottaa aivan pienistä lapsista, jotka ovat vielä autuaan tietämättömiä kaikesta edellä mainitusta: pieni lapsi on luonnostaan intuitiivinen syöjä. Se on sisäänrakennettu taito: lapsihan syö seuraamalla nälkä- ja kylläisyyssignaalejaan ja kyllä - mielitekojaan. Mieliteot ovat täysin oleellinen osa ihmisyyttä ja ruokasuhdetta, eikä niissä ole mitään hävettävää, väärää tai vaarallista.

Miksi mieliteot pelottavat?

 Mielitekoihin liittyvät syömishäiriöajatukseni tuntuvat kietoutuvan erityisesti hallinnan menettämisen pelon ympärille. Omalla kohdallani syömishäiriö on aikoinaan kehittynyt ainakin osittain keinoksi hallita ahdistusta ja yritykseksi tuoda järjestystä sekä sisälläni että ympärilläni vallinneeseen kaaokseen. Syömishäiriön luoma näennäinen kontrolli omasta itsestä ja elämästä tuntui turvalliselta. Omalla kohdallani kontrolli omasta itsestä tarkoitti ajatusta kaiken hallinnasta - ihanteeni olisi ollut olla kuin robotti, jolla ei olisi lainkaan tunteita ja tyydytettäviä tarpeita, kuten nälkää. Olisin halunnut olla täydellisen järkiperäinen, rationaalinen ja kurinalainen ihminen, ilman mitään tunteiden ja tarpeiden kaltaisia "häiriötekijöitä".

 

 Mieliteot alkoivat syömishäiriön myötä edustaa mielessäni kontrollin vastakohtaa. Syömishäiriöni tulkitsee ne irrationaalisiksi, tunnepohjaisiksi impulsseiksi. Mielihyvä - kuten kaikki tunteet ylipäätään - on syömishäiriön silmissä hallinnan ja kurinalaisuuden vastakohta. Syömishäiriön silmissä mieliteot ovat häiriötekijöitä, jotka estävät oireilemasta rauhassa. Ennen kaikkea syömishäiriö saanut mieliteot tuntumaan hallitsemattomilta - ja siten vaarallisilta ja häpeällisiltä.

 

 Mitä enemmän itseltään kieltää mielitekoja, sitä vahvemmilta ne kuitenkin tuntuvat. Se on ihan tavallinen ja väistämätön psykologinen ilmiö. Ruokien kieltäminen ei toimi, vaan päinvastoin lisää mielitekoja juuri "kiellettyjä" ruokia kohtaan. Lisäksi mitä enemmän yrittää olla ajattelematta jotakin asiaa, sitä enemmän se todennäköisesti pyörii mielessä. Rajoittavien syömishäiriöiden tapauksessa kenties vielä oleellisempi seikka mielitekoihin liittyen on kuitenkin aliravitsemustila. Nälkiintymisen myötä ruoka pyörii mielessä usein jatkuvasti. Olen kirjoittanut nälästä ja sen eri muodoista esimerkiksi tässä ja tässä postauksessa.

 Syömishäiriön ja siitä toipumisen aikana mieliteot ilmenevät usein hyvin voimakkaina ja niitä voi olla paljon. Niihin on tärkeää vastata! Pohjaton nälkä ja runsaat mieliteot ovat täysin normaali kehon reaktio aliravitsemukseen ja syömisen rajoittamiseen. Ravitsemustilan korjaantumisen myötä nälkä- ja kylläisyyssignaalit vähitellen normalisoituvat ja sallivan, riittävän syömisen myötä myös mieliteot asettuvat tavallisiin uomiinsa. Toipuminen ei tarkoita sitä, että mieliteot katoaisivat kokonaan, eikä niihin tarvitsisi enää vastata. Mieliteot ovat täysin normaali osa elämää. Toipumisen myötä ne eivät kuitenkaan enää hallitse ajatuksia samalla tavalla pakonomaisesti ja jatkuvasti kuin syömishäiriön aikana. Elämään siis yksinkertaisesti vapautuu tilaa muullekin kuin ruoalle, syömiselle ja syömishäiriöajatuksille. Lisäksi tervehtyneen ruokasuhteen myötä mielitekoihin ei enää liity vahvoja tunnereaktioita, kuten pelkoa, syyllisyyttä tai häpeää, vaan ne ovat tavanomainen, neutraali osa ruokasuhdetta.

"Mutta mun ei ihan oikeasti tee mieli ruokaa x"

 Omien mielitekojen tunnistaminen ja myöntäminen ei aina ole kovin yksinkertaista. Syömishäiriö voi vääristää suhteen mielitekoihin niin tehokkaasti, että alkaa oikeasti uskoa, ettei itsellä ole mielitekoja - joko ollenkaan tai joitakin tiettyjä ruokia kohti. Oman kokemukseni mukaan se tuntuu ihan todelliselta.

 

 MUTTA. Ja nyt tulee se iso mutta. Jos kyse olisi ihan oikeasti vain makuasiasta tai siitä, ettei tee mieli jotakin, miksi syömishäiriötä sairastaessa silti pelkää ihan älyttömästi pienintäkin mahdollisuutta siitä, että jotain saattaisi ehkä kuitenkin tehdä mieli? Puhumattakaan ajatuksesta, että söisi jotakin, mitä ei tee mieli tai mistä ei tykkää! Syömishäiriötä sairastaessa saattaa myös olla täysin vakuuttunut siitä, että itsellä ei ole lainkaan mielitekoja tai edes ruokahalua, vaikka ajatuksiin ei muuta mahtuisikaan kuin ruoka.

 

 Omalla kohdallani syömishäiriö on saanut minut täysin vakuuttuneeksi siitä, että en yksinkertaisesti tykkää tietyistä ruoista. Se on tuntunut täysin kyseenalaistamattomalta faktalta, joka ei kuitenkaan todellisuudessa kestä lainkaan lähempää kriittistä tarkastelua. Ensinnäkin, olen lakannut tykkäämästä näistä ruoista vasta sen jälkeen, kun varsinainen syömishäiriöoireiluni alkoi. Siitä seuraa myös, että olen maistanut joitakin kyseisistä ruoista viimeksi lapsena. En siis oikeasti voi edes tietää, pidänkö näistä ruoista nykyään vai en. Osaa kyseisistä ruoista olen maistanut myöhemmälläkin iällä, mutta keskellä pahinta syömishäiriöoireilua, jolloin pelko, syyllisyys, häpeä jne. ovat peittäneet alleen mahdollisuuden arvioida makukokemusta todenmukaisesti ja neutraalisti. Ja kuinka ollakaan, kaikki kyseiset ruoat ovat myös tavalla tai toisella pelkoruokiani. 

 Pelko hallinnan menettämisestä astuu kuvioihin myös tässä tapauksessa. Syömishäiriön näkökulmasta on tuntunut turvallisemmalta sulkea pelkoruoat kokonaan pois elämästä. On tuntunut helpommalta, kun jokin ruoka ei vain kerta kaikkiaan ole edes vaihtoehto (eihän siitä "edes tykkää"). Silloin on pystynyt paremmin uskottelemaan itselleen, että sitä ei oikeasti tee mieli (ja siihen on ihan todella uskonut jopa vuosia). Silloin, kun joku ruoka ei ole ollut omassa mielessä edes vaihtoehto, ei ole tarvinnut käydä kamppailua syömishäiriön kanssa siitä, syökö sitä vai ei. 

 Syömishäiriön näkökulmasta on tuntunut ihan järjettömän pelottavalta joutua toteamaan, että tykkääkin jostakin ruoasta. Syömishäiriön pelkona on, että jos jollekin ruoalle antaa pikkusormen, se viekin koko käden. Että jos antaa itsensä maistaa ja syödä jotakin, sitä alkaakin tehdä mieli - aina vain enemmän ja hallitsemattomasti. Siltä se on totta puhuen välillä tuntunutkin, mutta tiedän, että vika on rajoittamisessa ja syömishäiriössä, ei minussa. Silloin, kun ruokasuhde on aidosti salliva ja keho ei ole energiavajeessa, mieliteot eivät enää tunnu hallitsemattomilta ja loputtomilta. Ainoa reitti sitä kohti on uskaltaa vastata mielitekoihinsa jos (ja kun) niitä ilmenee. 

 Syömishäiriö on kiero sairaus ja voi olla vaikeaa erottaa, mitkä ovat terveitä ja mitkä syömishäiriöajatuksia. Jos ei ole varma, onko kyseessä syömishäiriön aiheuttama vääristymä vai se, ettei oikeasti tee mieli jotakin / tykkää jostakin, keräsin alle muutamia kysymyksiä, jolla asiaa voi koettaa lähestyä:

⋄ Piditkö ruoasta, josta et nykyään usko pitäväsi, kun olit lapsi / ennen syömishäiriöoireilun alkamista? ⋄

 

 Ole rehellinen itsellesi! Jos et muista aikaa ennen syömishäiriötä, ei hätää, seuraavassa kohdassa esitän ratkaisun pulmaan.

 

⋄ Mitä ajattelisit ja tuntisit, jos sinun täytyisi nyt syödä kyseistä ruokaa? ⋄

 Vahva tunnereaktio (esim. pelkoa, ahdistusta, syyllisyyttä) on merkki siitä, että taustalla on todennäköisesti syömishäiriö eikä todellinen minäsi. Ihmisillä, joilla on terve ruokasuhde, ei tavallisesti herää vahvoja tunteita, vaikka heidän pitäisi maistaa/syödä jotakin, josta he eivät usko pitävänsä.

 Jos kyseessä on puhtaasti makuasia, sinulla ei siis pitäisi olla mitään ongelmaa käydä ostamassa kyseistä ruokaa nyt ja kokeilla, onko todella niin, että et pidä siitä/että sinun ei tee mieli sitä. Syömishäiriö voi usein käyttää uskomusta "en pidä ruoasta x / minun ei tee mieli ruokaa x" tekosyynä olla syömättä sitä. Itse asiassa kokeileminen on ainoa keino, jolla asian voi selvittää ja tärkeä osa toipumista.

 Terveeseen ruokasuhteeseen kuuluu myös se, että tilanteen vaatiessa voi syödä ruokaa, josta ei kauheasti pidä tai jota ei tee mieli. Jos vaikkapa lounaslinjastolla on jonakin päivänä tarjolla ainoastaan sellaisia ruokia, joista ei niin välitä, suurin osa ihmisistä vain kohauttaa harteitaan korkeintaan hiukan harmistuneina ja syö siellä silti, ihan vain koska tarvitsee ravintoa jaksaakseen. Tai jos ystävä on leiponut jotakin, joka ei ihan vastaa omia mieltymyksiä, useimmat kokevat silti kohteliaana ja itselleen tärkeänä syödä ystävän leipomuksia.

 Kun maistaa jotakin ruokaa, josta on syömishäiriön myötä vakuuttunut ettei pidä, täytyy olla extra-tarkka ja rehellinen itselleen siitä, kumpi tilannetta arvioi: terve minä vai syömishäiriö. Syömishäiriö saattaa yrittää huutaa tilanteessa päälle ja saada uskomaan, että "ihan hirveää, en tykkää, en halua syödä tätä". On tärkeää yrittää erottaa, mitä omat, terveet ajatukset sanovat tilanteessa: onko kyseinen ruoka sittenkin hyvää?

 

⋄ Ajatteletko, että sellaisen ruoan syöminen, josta ei pidä, on pois muusta syömisestä? ⋄

Syömishäiriö saattaa liittää ruokaan ajatuksen, että menee "hukkaan", jos syö jotakin, josta ei tykkää tai jota ei tee mieli. Se liittyy usein ns. budjettiajatteluun, jossa syömishäiriö näkee päivän syömiset sen kautta, mahtuvatko ne "budjettiin" eli syömishäiriön asettamiin rajoihin siitä, paljonko on "lupa" syödä.

 

 Budjettiajattelussa syömishäiriö saa tuntemaan, että jokaisesta suupalasta on saatava mahdollisimman paljon irti, mikä on ihan looginen seuraus syömisen rajoittamisesta. Aivot eivät tiedä, mistä liian vähäinen ravinnonsaanti johtuu, vaan tulkitsevat sen automaattisesti merkiksi nälänhädästä tai sen uhasta. Ruoka on tällöin niukka rersurssi, josta kannattaa ottaa kaikki irti silloin, kun sitä on saatavilla. Jos siis syö jotakin, josta ei tykkää/jota ei tee mieli, syömishäiriö näkee sen olevan pois budjetista ja vievän tilaa joltakin paremmalta.

 

 Tosiasiassa ei ole olemassa mitään päivän kalori/ruokabudjettia, eikä minkään syömisen tarvitse olla pois jostakin muusta. Jos siis pelkää maistaa ja syödä jotakin, koska ei ole varma pitääkö siitä, kyseessä on syömishäiriöajatus! Todellisuudessa voi ihan huoletta kokeilla erilaisia ruokia, eikä niiden syömisen tarvitse olla pois muusta syömisestä.

 

 ⋄ Jos tunnet, että sinun ei tee mieli jotakin ruokaa, liittyykö kyseiseen ruokaan myös joitakin muita ajatuksia ja uskomuksia? ⋄

 Onko ruoka sattumoisin myös pelkoruokasi? Vaikuttaako valintasi taustalla myös muita seikkoja kuin se, että ei tee mieli? Itse olen monesti saanut itseni kiinni siitä, että minun muka vain kummasti "tekee enemmän mieli" vähäkalorisempaa vaihtoehtoa tai turvaruokaa pelkoruoan sijaan. 

 

 Tunteen/ajatuksen "ei tee mieli" taakse saattaa kätkeytyä ihan valtava määrä syömishäiriön värittämiä uskomuksia ruoan epäterveellisyydestä, lihottavuudesta, kiellettävyydestä ym. Tunteen taustalla voi olla myös muita, esimerkiksi tiukkoihin ruoka-aikoihin liittyviä syömishäiriösääntöjä. Itselleen voi esimerkiksi olla vaikeaa myöntää, että tekee jotakin mieli ns. tavanomaisten ateria-aikojen välissä.

 Usein "ei tee mieli" -ajatuksen taakse kätkeytyy myös monia ristiriitaisia tunteita, joista ei välttämättä ole tietoinen. Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, onko taustalla vaikkapa pelkoa tai syyllisyyttä. Terveessä ruokasuhteessa pelon ja syyllisyyden kaltaiset tunteet eivät ohjaa mielitekoja. 

 Kannattaa siis yrittää erotella, onko kyse siitä, ettei oikeasti tee jotakin mieli, vai yrittääkö syömishäiriö vain sen varjolla välttää ahdistusta, syyllisyyttä ja pelkoa kyseisen ruoan kohtaamisesta.

⋄ Mitä ajatuksia ja tunteita sinussa herää, kun sinun tekee mieli jotakin / siitä mahdollisuudesta, että sinun tekisi mieli jotakin? ⋄

 

 On tärkeää käsitellä myös suhdettaan itse mielitekoihin ja mielihyvään. Joskus syömishäiriöajatukset eivät kohdistu lainkaan johonkin tiettyyn ruokaan, vaan ainoastaan siihen, että sitä tekee mieli. Kannattaa siis yrittää erotella, millaisia uskomuksia, tunteita ja ajatuksia itsellä liittyy mielitekoihin ja mielihyvään. Pystyykö niitä sallimaan itselleen? Tuntuuko, että ei ole ansainnut mielihyvää tai että sitä ei saisi kokea syömisestä? Liittyykö mielitekoihin pelkoja tai uskomuksia hallinnan menettämisestä tai heikkoudesta? 

 

 Edellä on vain muutama esimerkki tavoista, joilla syömishäiriö on saattanut vääristää ajatuksia mieliteoista. On kuitenkin täysin yksilöllistä, millaisia uskomuksia syömishäiriö aiheuttaa kenelläkin, joten kannattaa pohtia asiaa nimenomaan omasta näkökulmastaan. 

 Terveessä ruokasuhteessa mielihyvään ja mielitekoihin ei liity pelkoa, häpeää tai muita "negatiivisia" tunteita eikä omien mielitekojen kuunteleminen aiheuta sisäisiä ristiriitoja. Terveessä ajattelussa suhde mielihyvään on laajemminkin mutkaton ja ihminen kokee ansaitsevansa hyviä asioita ja nautintoa elämässään.

♢

 Tällaisia ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni viime aikoina. Loppusanoina voisin muistutella itseäni ja samalla kaikkia muita siitä, että on tärkeä osa toipumista uskaltautua tunnistamaan mielitekojaan ja vastaamaan niihin. Mieliteot voivat tuntua toipumisen aikana voimakkailta ja jatkuvilta. On ymmärrettävää, että se herättää pelkoa syömishäiriössä. Toipumisen kannalta on kuitenkin tärkeää vastata mielitekoihin pelosta huolimatta. Pohjaton nälkä helpottaa vain syömällä ja mielitekojaan kuuntelemalla. 

Kiitos, kun luit! ♡