Syömishäiriöön liittyvät rituaalit (osa 1)

Rituaalien hallitsema elämä

 

 

 

 

 

 

Photo by Ellie Eshaghi on Unsplash

 Syömishäiriöön liittyy usein erilaisia rituaaleja ja sääntöjä, jotka voivat lopulta hallita koko elämää. Omalla kohdallani tunnistan monia rituaaleja, joita minulla on sairastamiseni eri aikoina esiintynyt. On yksilöllistä, kuinka paljon ja millaisia rituaaleja kenenkin syömishäiriöön kuuluu, eikä listani ole tarkoitus olla kaikenkattava esitys tai yleistys syömishäiriön sairastamisesta. Jos et tunnista itselläsi tämänkaltaisia rituaaleja, se ei tarkoita, ettet sairastaisi syömishäiriötä. Jokaisen syömishäiriö ilmenee omalla tavallaan ja osan kohdalla oireiluun kuuluvat erilaiset rituaalit. 

  Lisäksi on tärkeää muistaa, että syömishäiriöiden rinnalla voi esiintyä myös muita mielenterveyden ongelmia, kuten pakko-oireinen häiriö, mikä voi vaikuttaa rituaalien taustalla. Itselläni ei pakko-oireista häiriötä ole, vaan rituaalini ovat olleet nimenomaan syömishäiriön aiheuttamia ja kirjoitan siltä pohjalta. Jokaisen tilanne on yksilöllinen ja suosittelenkin pohtimaan omien hoitavien tahojen kanssa, mikä olisi paras lähestymistapa juuri oman tilanteen parantamiseksi. 

 Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska muistan miten helpottavaa oli, kun itse ensi kertaa törmäsin muiden syömishäiriötä sairastavien kuvauksiin rituaalinomaisista tavoista, joita heidän sairastamiseensa kuului. Se toi paitsi lohtua ja tunteen siitä, etten ole outoine toimintamalleineni ainoa, mutta auttoi myös tunnistamaan toiminnastani sellaisia pakonomaisuuksia, joiden en ollut edes tajunnut olevan syömishäiriöoireilua.

 Syömishäiriössäni on vuosien aikana ollut erilaisia kausia, joihin on liittynyt omanlaisensa oireet ja rituaalit. Monet rituaaleista ovat kuitenkin myös pysyneet samoina ja liittyneet enemmänkin ravitsemustilaan kuin yleisempään ajanjaksoon elämässäni. Se ei ole mitenkään erikoista, sillä nälkiintymistilalla on itsessään valtava vaikutus kognitiiviseen toimintakykyyn, mikä voi ilmetä lukuisten muiden mahdollisten oireiden lisäksi myös pakkotoimintoina ja -ajatuksina (Etelän-SYLI ry, Syömishäiriöt ja niiden lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutukset elimistön toimintaan, viitattu 20.11.22. https://etelansyli.fi/syomishairiot-ja-niiden-lyhyt-ja-pitkaaikaisvaikutukset-elimiston-toimintaan/). Omalla kohdallani olen huomannut selkeästi, miten vahva yhteys ravitsemustilalla on sekä rituaalien määrään että voimakkuuteen.

 En usko, että nälkiintymistila yksinään selittää rituaalien olemassaoloa, vaikka sen vaikutus onkin suuri. Ainakin omalla kohdallani rituaalit ovat tuntuneet toimivan myös ahdistuksenhallintakeinona ja jonkinlaisena turvallisuuden tunteen luojana. Lisäksi rituaalien taakse kätkeytyy valtava määrä ajatusvääristymiä, joiden käsittely on ollut tärkeää ravitsemustilan korjaamisen rinnalla. Monet rituaaleista lieventyivät ja osittain jopa loppuivat sinä aikana, kun ravitsemustilani oli parempi ja pahenivat jälleen eksponentiaalisesti ravitsemustilan huonontuessa. Rituaalit eivät kuitenkaan täysin poistu pelkästään ravitsemustilaa korjaamalla, vaan vaativat myös omien ajatusmallien käsittelyä ja muuttamista. Toisaalta monet rituaaleistani pystyn yhdistämään aika suoraan silkan aliravitsemuksen ja nälän merkiksi. 

 On siis melkoinen savotta koettaa erotella syy- ja seuraussuhteita syömishäiriöoireiden takana. Onneksi toipumisen ohjenuora on suoraviivaisempi - toipuminen vaatii sekä ravitsemustilan korjaamista että ajatusmallien uudelleenohjelmointia. Ei voi toipua vain ajatuksia työstämällä ja jättämällä konkreettiset muutokset tekemättä (ja oikeastaan kunnollinen ajatustyöskentely ei edes ole mahdollista ravitsemustilan ollessa kovin huono). Toisaalta pelkkä ravitsemustilan korjaaminen ei riitä, jos syömishäiriöiset ajatusmallit jättää paikoilleen. 

 Syömishäiriö voi yrittää ujuttaa mieleen kaikenlaisia vastalauseita, kun rituaaleihin yrittää puuttua. Itselläni yleisin on ollut ajatus "mutta kyseessä on vain mieltymys, ei oire" sekä erilaiset pelot siitä, mitä voisi käydä, jos rituaalia lakkaa toteuttamasta. Mitä mieltymyksiin tulee, vastalause on helppo kumota samalla ajatustaktiikalla kuin muidenkin syömishäiriösääntöjen kohdalla: jos kyseessä on todella vain mieltymys, siitä poikkeaminen ei aiheuta ahdistusta tai muita hankalia olotiloja. Erilaisten pelkojen ja katastrofiajatusten syytäminen on täysin puhdasta syömishäiriön puhetta. Mitä enemmän jostakin rituaalista poikkeaminen pelottaa ja ahdistaa, sitä suuremmalla syyllä se täytyy saada lopetettua. 

 Tällä hetkellä olen päässyt suurimmasta osasta listani rituaaleista kokonaan tai lähes kokonaan eroon. Jälleen olen huomannut, että ajatusten ja toimintani pakonomaisuus on todella hellittänyt sitä mukaa, kun ravitsemustilassani on tapahtunut korjaantumista. Lisäksi olen tehnyt aivan valtavasti ajatustyötä toipumiseni eteen ja tietoisesti haastanut syömishäiriöpelkojani. Vaikka edelleen on vaikeita päiviä ja viikkoja, rituaalien purkaminen on vapauttanut elämääni ihan valtavasti tilaa ja energiaa.  

 No nyt niihin rituaaleihin. Suurin osa rituaaleista on omalla kohdallani kummunnut syömishäiriön pyrkimyksestä tavalla tai toisella rajoittaa energiansaantia ja toisaalta yrittää huijata aivoille kylläisyyden tunnetta sekä "maksimoida" kustakin ruokailukerrasta saatava tyydytys. Aliravittuna ruoan palkintoarvo tuntuu kasvaneen tuhatkertaiseksi ja jokainen ruokapala, jonka syömishäiriö sallii syödä, tuntuu suorastaan pyhältä. Jokaisen ruokapalan on oltava täydellinen ja siitä on saatava kaikki irti, koska enempää ei ole luvassa. Samaan aikaan syömishäiriö yrittää kieltää ruoasta saatavan mielihyvän olemassaolon, ja sisällä käy jatkuva ristiriitaisten ajatusten, tunteiden ja yllykkeiden välinen kamppailu. Syömishäiriö on jatkuvaa taistelua kehon fysiologisia tarpeita vastaan.

• Syöminen vain tietyillä ruokailuvälineillä •

Osittain tämä liittyi siihen, että tutuista ruoka-astioista tiesi, miltä mikäkin määrä ruokaa siinä näyttää. Koska syömishäiriö sai siitä huolimatta mittaamaan ruoan joka kerta erikseen äärimmäisen tarkasti, se ei kuitenkaan ollut pääsyy. Enemmänkin kyseessä oli vain tunne, että oli kerta kaikkiaan pakko saada syödä omilla lempiruokailuvälineillään. 

 

Tuntuu, että aliravitut aivot alkoivat ruoan lisäksi liittää myös ruokaa ympäröiviin asioihin jonkinlaisen palkintoarvon: tietyt ruokailuvälineet saivat mielessäni spesiaalin aseman ja suhtauduin niihin epänormaalin kiintyneesti. Saatoin suuttua ja romahtaa henkisesti, jos suosikkiastiani olivat pesussa tai jonkun toisen perheenjäsenen käytössä. Syöminen muilta astioilta muilla välineillä tuntui absoluuttisen mahdottomalta. Syömisestä ei tuntenut saavansa samaa tyydytystä, jos kaikki ei ollut juuri "täydellistä", ruokailuvälineitä myöten. Ylipäätään olin yhtäkkiä todella intohimoinen keittiövälineistä puhuja ja astiasarjaintoilija (jota en todellakaan ollut ennen sairastumistani)... mahtaa ollut olla kiinnostavaa kuunneltavaa lähipiirini mielestä.

• Syöminen liian pienillä ruokailuvälineillä •

Tämä on jatkumoa edelliselle kohdalle, mutta liittyy selkeämmin ruoan rajoittamiseen, ruokailutilanteen pitkittämiseen ja kylläisyyden huijaamisyritykseen. Aloin syömishäiriön myötä syödä kaikkea teelusikoilla ja kakkuhaarukoilla, jälkiruokakulhoista sekä tee- tai leipälautasilta. 

 

Pieniltä lautasilta syöminen oli yritys huijata aivoja, että olisi syönyt enemmän kuin oikeasti olikaan, koska ruokamäärä näytti tietysti silmälle isommalta pienelle lautaselle ahdettuna. Taustalla oli myös ajatus siitä, että pienelle lautaselle ei pysty ottamaan määräänsä enempää ruokaa, joten samalla tulisi myös kontrolloitua syötyjä määriä (mikä on täysin syömishäiriön ja laihdutuskulttuurin vääristämä toimintamalli!).

 

Myös pienillä lusikoilla ja haarukoilla syöminen perustui ajatukseen kylläisyyden huijaamisesta aivoille ja toisaalta siihen, että syödessä yksinkertaisesti tuntuisi siltä, että ruokaa olisi enemmän ja syömistilannetta saisi pitkitettyä. Varmaan on sanomattakin selvää, että tämä taktiikka ei toimi. Kehoaan ei pysty huijaamaan kylläiseksi, vaan ainoa vaihtoehto on tarjota sille ihan oikeasti tarpeeksi energiaa.

 
• Ruoan pilkkominen •

Myös ruokien pilkkominen pieniksi suupaloiksi ennen syömistä perustui ajatukseen syömistilanteen pitkittämisestä. Aliravittu keho suorastaan huusi ruokaa, mutta koska syömishäiriö salli vain määrän x, sen yritti saada tuntumaan siltä, että se olisi tarpeeksi.

 
• Ruoan syöminen tietyssä järjestyksessä •

Omalla kohdallani aina vähiten miellyttävästä parhaimpaan, palkitsevimman/täyttävimmän osuuden jättäminen viimeiseksi. Tämäkin liittynee vahvasti aliravitsemukseen ja siihen, että ruoka tuntuu äärimmäisen merkittävältä ja palkitsevalta, mutta samaan aikaan syömishäiriö rajoittaa, paljonko saa syödä. 

 

Syömishäiriö saa pelkäämään, että ei tulekaan kylläiseksi ottamastaan määrästä, vaan haluaisi lisää, ja niinpä sen yrittää välttää täyttämällä vatsa ensin kaikella muulla. Toisaalta kyseessä tuntui olevan myös puhtaasti pakkomielle ilman mitään loogista syytä - tunne siitä, että ruoka vain oli pakko syödä kyseisessä järjestyksessä.

 

Lisäksi järjestykseen on vaikuttanut myös syömistilanteeseen liittyvä ahdistus ja pelko. Pelottavimman ruoan on pyrkinyt jättämään viimeiseksi, jolloin ruokailua on ohjannut jonkinlainen välttämiskäyttäytyminen.

 
• Ruoan punnitseminen •

Tämä pakkomielle oli riesanani pitkään, mutta lopulta sain katkaistua sen kokonaan ja nykyään en edes omista keittiövaakaa (enkä kyllä henkilövaakaakaan!). Koko rituaali perustui puhtaasti rajoittamiseen ja kaloreiden laskemiseen. En luottanut edes ilmoitettuihin annoksiin, vaan punnitsin jokaisen ruoan erikseen, vaikka pakkauksessa olisi lukenutkin sen paino. 

 

Pahimmillaan punnitsin aivan kaiken syömäni, monta kertaa. Aloin jopa ahdistua siitä, oliko ikivanha keittiövaaka varmasti tarpeeksi tarkka, vai pitäisikö sen tilalle ostaa täysin uusi. Numerorajat, joihin syömishäiriö sai minut fiksoitumaan, olivat täysin mielivaltaisia ja niistä muodostui mielessäni suorastaan maagisia rajoja, joita ei saanut hiukkaakaan ylittää.

 

Luojan kiitos olen päässyt tästä kierteestä eroon. Se on ollut yksi vapauttavimpia asioita toipumisessa, vaikka toisinaan edelleen herääkin ahdistusta, jos en tiedä jonkin ruoan tarkkaa painoa. Toivon mukaan jonain päivänä en mieti sitä enää lainkaan.

 

♢

Siinä listani viisi ensimmäistä rituaalia. Olen jakanut ne useampaan postaukseen, ettei tästä tule kilometrin pituista. Listaa kootessani tulin kyllä entistä tietoisemmaksi siitä, miten pieneksi ja merkityksettömäksi syömishäiriö elämän kutistaa. Vaikka toipuminen tuntuu usein pelottavalta, hirveältä ja väärältä, voittaa se silti 100 - 0 sen, mitä syömishäiriöllä on tarjottavanaan. Lisää pohdintoja rituaaleista sitten seuraavassa postauksessa. Kiitos, kun luit. ♡