Kvasitoipuminen

Photo by Spring Fed Images on Unsplash

Syömishäiriöstä toipuminen jumissa?

 Kvasitoipuminen tulee englanninkielisestä käsitteestä "quasi recovery", jonka voisi suomentaa vaikkapa ns. muka-toipumiseksi. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö on näennäisesti toipumassa tai toipunut, mutta todellisuudessa syömishäiriö vaikuttaa elämään yhä monin tavoin. Ravitsemustila on ehkä korjaantumassa tai korjaantunut ja selvimmät syömishäiriöoireet hellittäneet, mutta todellisuudessa syömishäiriö kahlitsee yhä elämää. Kvasitoipumisessa henkilö saattaa jopa onnistua uskottelemaan itse itselleen, että on täysin toipunut, vaikka tilanne ei todellakaan olisi niin. 

 Kvasitoipumisen voisi ajatella olevan eräänlainen jumiutumisvaihe toipumisessa. Koska pahimmat oireet eivät enää hallitse elämää ja toimintakyky on kenties parantunut aiempaan verrattuna, kvasitoipunut saattaa ikään kuin tyytyä tilanteeseen ja toipumisen eteneminen lakata. 

 Puolittaiseen toipumiseen ei kuitenkaan kannata eikä tarvitse tyytyä. Jokainen ansaitsee elämän täysin vapaana syömishäiriöstä. Jos syömishäiriöllä on millimetrinkään verran sijaa elämässä, ei voi olla aidosti vapaa. Vaikka jokin syömishäiriöajatus, -sääntö tai -oire tuntuisi pieneltä ja jopa merkityksettömältä oman elämän kannalta, on sillä oikeasti valtavan kahlitseva vaikutus. 

 Vaikka tuntuisi, että pystyt aivan hyvin elämään nykyisellä tavalla - osittain toipuneena, osittain syömishäiriöstä kiinnipitäen - ansaitset paljon parempaa. Kun on jumiutunut toipumisessaan, on vaikea nähdä, miten tilanne voisi muka vielä parantua. Voi olla mahdotonta kuvitella elämää täysin syömishäiriöstä vapaana. Ja miten sitä osaisikaan kuvitella, jos on suurimman osan elämästään elänyt syömishäiriön vankina. Tässä tapauksessa sinun, kuten minunkin, on vain luotettava heihin, jotka ovat onnistuneet toipumaan kokonaan ja kertovat, miltä oikea vapaus syömishäiriöstä näyttää ja tuntuu. 

 Minusta on tuntunut jo viikkojen ajan, että olen jumissa toipumisessani. Mitään suurta romahdusta takaisin syömishäiriön pariin ei ole tapahtunut, mutta ei myöskään mitään edistystä. Syömishäiriö vaikuttaa elämääni edelleen joka hetkessä, vaikka näennäisesti syön paremmin ja ravitsemustilani ja painoni ovat edelleen korjaantumaan päin. En kuitenkaan osaa edetä - tuntuu, kuin edessäni kohoasi valtava muuri, jota en osaa ylittää ja jonka toiselle puolelle en näe. Minulla on vain epämääräinen aavistus, että muurin toisella puolen odottaisi ehkä jotakin parempaa, jotakin, jota en osaa kuvitella. 

 Olen tuntenut epätoivoa ajatellessani: "tälläistäkö tämä nyt sitten tulee olemaan?". On tuntunut lamauttavalta, pelottavalta, epäoikeudenmukaiseltakin, että lähdin toipumisprosessiin vain tullakseni tähän pisteeseen. Tuntuu ajoittain jopa melkein siltä, että olen tehnyt kaiken työn ja luopunut syömishäiriöstäni saamatta mitään tilalle. Paremmalla hetkellä pystyn toki näkemään, että on tässä paljon edistystäkin tapahtunut ja voin suhteessa paljon paremmin kuin huonoimmillani. Silti olon lamauttaa ajoittain pettymys: "tätäkö varten minä toivuin?".

 Tässä kohtaa kuvioihin astuu kuitenkin luottamus heitä kohtaan, jotka ovat onnistuneet ylittämään tuon muurin ja karistaneet syömishäiriön aidosti kokonaan elämästään. Minun täytyy uskoa, että syömishäiriöstä on mahdollista toipua kokonaan ja että se on täysin erilaista kuin tämä, toinen jalka jatkuvasti syömishäiriön puolella eläminen. Haluan uskoa, että todellinen toipuminen on mahdollista kenelle tahansa. Haluan uskoa, että todellinen toipuminen on uudenlaista vapautta, lempeyttä ja armollisuutta. Uudenlaista energiaa, jaksamista ja iloa. Luovuutta ja uteliaisuutta elämää kohtaan. Lisääntynyttä itseymmärrystä ja viisautta. Turvallisuutta ja vakautta.

 Kvasitoipumiseen jumiutuminen myös pitää porttia jatkuvasti raollaan relapsille. Toki syömishäiriön uusiutuminen on teoriassa aina mahdollista, vaikka olisikin jo toipunut. On kuitenkin paljon epätodennäköisempää sairastua syömishäiriöön uudestaan, jos on jo kerran kokonaan toipunut. Jos sen sijaan elää jatkuvasti hieman oireillen, hieman syömishäiriöstä kiinnipitäen, on olemassa jatkuva riski sille, että ajautuu takaisin syömishäiriön syövereihin - joko salakavalasti vähitellen tai jonkin elämäntapahtuman triggeröimänä. Kun on kokonaan toipunut, pystyy ottamaan vastaan eteen tulevat haasteet, hankalat tunteet ja pettymykset ilman, että enää tarvitsee syömishäiriötä selviytymiskeinoksi.

 Fakta on se, että voisin ihan hyvin jatkaa kuten tällä hetkellä. Minulla on aikaisempaa enemmän liikkumatilaa, vaikka syömishäiriö onkin rajannut raamit, joiden sisällä pysyä. Elämä tällä tavoin on ahdistavaa, epätyydyttävää, tyhjää ja raskasta, mutta ei sietämätöntä. Olisi täysin mahdollista sinnitellä tällä tavoin eteenpäin, aina vain hieman kontrolloida syömistä ja liikuntaa - jopa hautaan asti. Onhan monia ihmisiä, jotka vielä vanhoinakin kärsivät häiriintyneestä keho-, ruoka- ja liikuntasuhteesta, eikä osa heistä ole välttämättä koskaan edes kyseenalaistanut ajatuksiaan.

 Toinen vaihtoehto on yrittää vielä. Olla antamatta pelolle ja ahdistukselle periksi. Pyrkiä toimimaan vastoin syömishäiriön tahtoa ihan pienimmissäkin asioissa. Olen tehnyt valtavan työn päästäkseni tähän pisteeseen, joten miksi en yrittäisi viedä toipumistani loppuun asti. Mitään helppoja konsteja toipumiseen ei ole, enkä ole varma, pystynkö siihen edes. Tiedän kyllä periaatteessa, mitä minun tulisi tehdä. Se, mitä en tiedä, on miten, kun pienetkin syömishäiriötä vastustavat teot tuntuvat mahdottomilta. En tiedä, onko minusta kohtaamaan kaikkea sitä ahdistusta, häpeää ja pelkoa, jota syömishäiriön vastustaminen aiheuttaa.

 Ajatukseni sen suhteen, miten päästä toipumisessani eteenpäin, ovat siis edelleen aika solmussa. Rehellisesti sanottuna tunnen olevani hukassa toipumiseni ja koko elämän suhteen. Halusin kertoa tämän, koska mielestäni on tärkeää tuoda esille sitäkin puolta, ettei toipuminen ole aina mikään suoraviivainen polku ja jatkuvaa nousua. Toipumiseen voi ja saakin liittyä erilaisia vaiheita ja tunteita ihan laidasta laitaan. Juuri nyt minusta tuntuu, että olen jumissa, hukassa ja lamaantunut syömishäiriön edessä. 

 Aion kuitenkin tehdä parhaani ja yrittää löytää keinoja ja rohkeutta vastustaa syömishäiriötä. Ajattelin, että konkreettinen lista tavoista, joilla syömishäiriö edelleen vaikuttaa elämääni, voisi olla hyvä alku, vaikka todellinen haaste onkin siinä, miten niitä pystyy alkaa haastamaan. Syömishäiriön kanssa ei kuitenkaan ole olemassa kompromisseja - ainoa vaihtoehto on vähä vähältä rikkoa ja kitkeä joka ikinen pienikin sääntö ja oire elämästään. Se voi viedä pitkään ja vaatii ihan valtavaa rohkeutta, sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä, mutta on varmasti kaiken sen arvoista.

♢

Mistä asioista (mm.) huomaan tällä hetkellä, että olen jumiutunut toipumisessani?

• En uskalla (vieläkään) noudattaa ravitsemussuunnitelmaani, vaan syömiseni jää vähäisemmäksi.
• En uskalla syödä lisää, vaikka aterian jälkeen tekisi vielä mieli ja olo ei ole kylläinen.
• Ruoka pyörii edelleen mielessäni melkein 24/7.
• En vastaa mielitekoihini, jos ne eivät "mahdu" syömishäiriöni sallimiin rajoihin tai jos en pysty kompensoimaan niitä jollakin tavalla.
• Minulla on edelleen paljon pelkoruokia, joita en ole edes yrittänyt ja halunnut haastaa.
• Minulla on edelleen mielessäni kalorirajoja, jotka ohjaavat valintojani.
• Pakotan itseni kävelyille vaikka olisin väsynyt ja kävelylenkit yhdistyvät mielessäni edelleen ajatukseen kulutuksesta ja syödyn kompensoinnista. Lisäksi minulla on ylikorostuneita terveyshuolia ja -uskomuksia liikunnan suhteen.
• Minulla on edelleen ihan suunnattomia syömishäiriöpelkoja lihomisesta, kontrollin menettämisestä ja ylipäätään koko elämän pilalle menemisestä (kun päästää irti syömishäiriöstä).
• Minulla on edelleen syömishäiriön luomia sääntöjä, joita noudatan lähes huomaamattani.
• Minulla on edelleen monia body checking -tapoja, vaikka en vaa'alla käykään.

 Lista on aika herättelevä. Seuraava askel lienee viedä se vielä konkreettisemmaksi, yksittäisten sääntöjen, pelkojen ja ruokien tasolle. En halua triggeröidä ketään, joten en jaa tarkkoja oireideni kuvailuja täällä blogin puolella. Voisin kuitenkin yrittää tehdä tarkemman listan omaan käyttööni, koska siitä näkisi selkeästi, missä asioissa minun tulee haastaa syömishäiriötäni. 

 Sitten täytyy siirtyä toiminnan tasolle, koska loppujen lopuksi muutos lähtee sieltä käsin. Mikään ei muutu niin kauan kuin mikään ei muutu - vain toimimalla eri tavalla kuin ennen, on mahdollista saada jotakin uutta tilalle. On myös tärkeää ymmärtää, että koskaan ei tule hetkeä, jolloin olisi täysin valmis toipumaan ja kohtaamaan tunteet, joita syömishäiriön vastustaminen herättää. On turha jäädä odottelemaan täydellistä hetkeä. Syömishäiriö ei vain jonakin päivänä anna ajatella, että "hei, nyt tuntuu siltä, että olen valmis toipumaan" - sehän olisi syömishäiriön edun vastaista. Päinvastoin, syömishäiriö pyrkii todennäköisesti kaikin keinoin vakuuttamaan, miksi ei ole oikea hetki aloittaa toipua ja miksi toipuminen ei edes kannata. 

 Toipuminen voikin tuntua siltä kuin toimisi vastoin kaikkia vaistojaan, kuin tieten tahtoen päättäisi hypätä lentokoneesta ilman laskuvarjoa tai painaa kätensä kuumalle liedelle. On kuitenkin syömishäiriön luoma valhekuva, että toipuminen olisi uhka ja tuhoonvievä vaihtoehto. Toipuminen voi pitkään tuntua siltä kuin joutuisi kerta toisensa jälkeen valitsemaan täysin väärältä tuntuvan vaihtoehdon. Kvasitoipumisen voikin tunnistaa joskus myös siitä, että toipumisesta on tullut "liian mukavaa", liian turvallista. Aktiivinen toipuminen edellyttää epämukavuusalueelle menemistä ja tunteiden kohtaamista.

 Kiitos, kun luit. Toipuminen on hiton vaikeaa, mutta tavoittelemisen arvoista. Jokainen ansaitsee elämän syömishäiriöstä vapaana. ♡