Painon korjaantuminen ≠ toipunut

Toipuminen ei pääty painon korjaantumiseen

Photo by Luke Porter on Unsplash

Hei taas, kiva kun eksyit blogiini! Ajattelin tässä kirjoituksessa keskittyä erääseen itselleni ajankohtaiseen ja tärkeään aiheeseen, nimittäin siihen, miten painon ja/tai ravitsemustilan korjaantuminen ei ole sama asia kuin syömishäiriöstä toipuminen. Se voi usein olla ehdoton osa syömishäiriöstä toipumista, mutta ei koko osa sitä. Toivottavasti ajatuksistani olisi vertaistukea muillekin rajoittavasta syömishäiriöstä toipuville, jotka ovat toipumisessaan siinä pisteessä, että voivat fyysisesti paljon paremmin, mutta kamppailevat edelleen mielen tasolla syömishäiriön kanssa. Syömishäiriö saattaa yrittää käyttää korjaantunutta ravitsemustilaa tekosyynä olla jatkamatta toipumista. Jaan lopussa ajatuksia, joista on ollut itselleni apua toipumisessa, kun syömishäiriö on yrittänyt hiipiä tarjoamaan omia ratkaisujaan.

Virheelliseen käsitykseen siitä, että painon korjaantuminen olisi yhtä kuin toipuminen, voi törmätä sekä ulkopuolisilta että omissa ajatuksissaan. Valitettavasti osa saattaa kuvitella henkilön parantuneen syömishäiriöstä, kun tämä näyttää fyysisesti voivan paremmin. Syömishäiriötä sairastaessa saattaa muutenkin jatkuvasti kokea, ettei ole "tarpeeksi sairas"/"tarvitse/ansaitse apua"/jne. ja painon korjaantuminen voi aktivoida noita ajatuksia uudestaan. Voi myös kokea häpeää ja ristiriitaa siitä, että syömishäiriöajatukset edelleen täyttävät mielen, vaikka painossa on tapahtunut korjaantumista. 

Mikäli sen lisäksi törmää vielä muilta - pahimmassa tapauksessa hoitohenkilökunnaltakin - tuleviin oletuksiin siitä, että on toipunut ja voi hyvin (vain koska paino on korjaantumaan päin) voi se todella satuttaa. Ihminen ei tule nähdyksi, mikäli hänen vointinsa oletetaan ulkoisten seikkojen perusteella aidon kuuntelemisen sijaan. Se aiheuttaa tunteen, että omaa kärsimystä vähätellään ja ettei omalla voinnilla ole merkitystä kenellekään.

Olisikin tärkeää muistaa, että syömishäiriö ei alun alkaenkaan ole painosta kiinni. Vain murto-osa syömishäiriötä sairastavista on alipainoisia. Painolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, sairastaako syömishäiriötä vai ei, eikä painon perusteella voida arvioida syömishäiriön vaikeusastetta tms. Muutokset painossa on vain yksi monista mahdollisista oireista, joita syömishäiriöiden yhteydessä saattaa esiintyä. Syömishäiriö on kuitenkin mielen sairaus, jota määrittävät ennen kaikkea ruokaan ja kehoon liittyvät ajatukset ja tunteet.

Painon korjaantuminen on myös melko häilyvä käsite, koska ulkopuolelta on mahdotonta määritellä, milloin jonkun paino on ns. "korjaantunut". Vaikka olisi esimerkiksi BMI:n mukaan normaalipainon puolella, voi silti olla alipainoinen omaan hyvinvointipainoonsa nähden. Vain keho itse tietää, mikä on sille sopiva painoalue asettua, eikä sitä tarvitse mitenkään tietoisesti tarkkailla, ohjailla tai kontrolloida. Pelkän painon perusteella ei ole mahdollista ulkopuolelta määritellä jonkun terveydentilaa. 

"Ravitsemustilan korjaantumisesta toipuminen se vasta alkaakin"

Törmäsin jossakin ajatukseen siitä, että itse asiassa toipuminen pääsee kunnolla alkamaan vasta ravitsemustilan ja painon korjaantumisen myötä. Mielestäni siinä on pointtinsa, vaikka toki toipuminen alkaa jo ihan ensiaskelista lähtien. Ravitsemustilan korjaantumista edeltää usein jo ihan valtava toipumistyö, minkä arvoa ei todellakaan tule väheksyä. Tässä yhteydessä haluan myös muistuttaa, että paino ei kerro ihmisen ravitsemustilasta - vaikka olisi BMI:n mukaan normaali- tai ylipainoinen voi silti voida ravitsemuksellisesti huonosti (lähde: Ravitsemustila ja sen korjaaminen, Sisä-Suomen SYLI ry, viitattu 7.1.23).

Fyysinen toipuminen on vain yksi toipumiseen mahdollisesti liittyvä ulottuvuus, vaikkakin tärkeä sellainen. Voisi kenties sanoa, että vasta ravitsemustilan korjaantumisen myötä ajatuksiin vapautunut tila ja energia mahdollistavat kunnollisen toipumisen. Toipuminen voi olla niin paljon muutakin kuin vain konkreettisista syömishäiriöajatuksista ja -oireista irti pääsemistä: omien tarpeiden kuuntelemisen ja rajojen asettamisen opettelua, vaikeiden tunteiden käsittelyä, tilan ottamista, itsemyötätunnon harjoittelua, minäkuvan rakentamista, itsensä etsimistä, löytämistä ja jälleenrakentamista, voimavarojen keräämistä... ja tässä oli vain muutama esimerkki. Mikään näistä ei ole mahdollista nääntyneillä aivoilla!

Painon ja ravitsemustilan korjaantuminen on ihan ehdoton edellytys koko muulle toipumiselle. Voin myös oman kokemukseni pohjalta allekirjoittaa sen aivan täysin. Olen jo pitkällä ravitsemustilan ja painon korjaantumisen suhteen ja pystyn näkemään selvästi, miten iso vaikutus sillä on ollut vointiini. Ajatukseni ovat kirkastuneet ja jaksamiseni on huomattavasti parantunut vaikeimpaan aikaan verrattuna - ja edelleenkin huomaan muutosta parempaan viikkojen kuluessa. Mielelläni on paljon enemmän kapasiteettia niin syömishäiriöajatusten, tunteiden kuin kaiken muunkin käsittelyyn.

Miten jatkaa toipumisen tiellä?

Tällä hetkellä tuntuu, että olen jo taistellut tieni vaikeimman yli, mitä syömishäiriöön tulee - voin paljon paremmin ja oireilen paljon vähemmän kuin vuosi sitten. Samaan aikaan tämä tuntuu silti omalla tavallaan todella haastavalta kohdalta toipumisessani. Nykyinen kehoni tuntuu sietämättömältä ja syömishäiriöajatukset yrittävät hiipiä tarjoamaan ratkaisuksi oireilua. Terve minäni tietää, että olen jo aivan liian monta kertaa koettanut sitä tietä ja nyt on aika lopettaa niin sanotusti pään hakkaaminen seinään. Syömishäiriö ei ole ratkaisu kehovihaan tai mihinkään muuhunkaan.

Haasteenani on pystyä jatkamaan kohti toipumista, vaikka fyysinen vointini onkin parantunut. Syömishäiriöajatukset yrittävät manipuloida uskomaan, että nyt pitäisi alkaa taas rajoittamaan syömistä/liikkumaan enemmän/whatever. Että minulla ei ole enää "oikeaa syytä" syödä ja olla liikkumatta, koska voin fyysisesti okei. Terve puoleni näkee, ettei ajatuksissani ole mitään järkeä. En ole tullut näin pitkälle vain palatakseni takaisin. Päinvastoin, minun pitäisi pyrkiä murtamaan loputkin syömistä ja liikuntaa rajoittavat sääntöni.

Kun olen rehellinen itselleni, tiedostan kyllä, miten paljon syömishäiriö edelleen vaikuttaa elämääni ja jaksamiseeni. Ei ole ateriaa, jona syömishäiriöajatukset eivät olisi läsnä ja syömiseni on edelleen monilta osin hyvin joustamatonta ja rajoittunutta. Minulla on edelleen pelkoruokia ja sääntöjä eikä suhteeni liikuntaan saati kehooni ole lähelläkään tervettä. Toisin sanoen, matkaa toipumiseen on vielä paljon. 

Ajatukset, joista on ollut apua

Tuntuu usein äärimmäisen turhauttavalta, että syömishäiriö hallitsee edelleen elämääni, vaikka olen taistellut ihan valtavasti päästäkseni siitä eroon ja joutunut samalla luopumaan vanhasta kehostani sekä syömishäiriöstä selviytymiskeinona. Yritän näinä hetkinä muistuttaa itseäni siitä, että keho toipuu usein paljon mieltä nopeammin. Sen vuoksi mielen vointi voi jopa hetkellisesti huonontua, vaikka fyysinen vointi paranee - vaikka keho voi terveemmin, saattaa mieli olla edelleen täysin syömishäiriöajatusten hallinnassa ja kehon muutokset tuntua sietämättömiltä.

Itseäni auttoi toipumisen alussa ajatus, että annan mahdollisuuden toipumiselle. Samasta ajatusmallista on ollut apua myös nyt myöhemmässä vaiheessa. Aina kun keho alkaa tuntua täysin sietämättömältä ja tulee impulssi helpottaa oloa oireilemalla, yritän ajatella, että kestän vielä tämän hetken, tämän päivän, tämän viikon. Että maailma ei lopu, vaikka antaisin toipumiselle vielä mahdollisuuden ja lisää aikaa. Syvällä sisimmässäni tiedän, että syömishäiriö ei ole enää vaihtoehto, tiedän sen olevan tuhoontuomittu tie. Ei ole olemassa sellaista todellisuutta, jossa voisin sekä oireilla että pysyä toimintakykyisenä, yrittävätpä syömishäiriöajatukseni väittää mitä tahansa.

Kun olen tehnyt itselleni selväksi, että syömishäiriö ei ole enää vaihtoehto, mitä jää jäljelle? Voin jämähtää nykyiseen tilanteeseen, jossa pärjään kyllä fyysisen voinnin osalta, mutta voin mielen tasolla edelleen todella huonosti ja alistun elämään syömishäiriöajatusten, häpeän ja ahdistuksen kanssa lopun ikääni - vaikka todellisuudessa tällainen tilanne olisi kyllä täysin kestämätön ja johtaisi todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin relapsiin ja takaisin pohjalle syömishäiriön pariin. Toinen vaihtoehto on mennä kohti tuntematonta ja pelottavaa eli antaa toipumiselle mahdollisuus. Se on sitä paitsi ainoa potentiaalisesti eteenpäin vievä vaihtoehto.

Vaikka syömishäiriöajatukset yrittävätkin väittää muuta, terveeseen ruokasuhteeseen ei kuulu syömisen rajoittaminen. Koko toipumisen idea on se, ettei syömistä tarvitse enää koskaan rajoittaa ja kontrolloida millään tavalla, vaan on lupa syödä itseään ja kehon tarpeita kuunnellen juuri sen verran kuin haluaa, juuri sitä mitä haluaa ja juuri silloin kuin haluaa. Ruokaa ei myöskään tarvitse ansaita liikkumalla tai millään muullakaan tavalla. Painon korjaantuminen ei siis tarkoita, että syömistä pitäisi alkaa rajoittamaan millään tavalla.

Kiitos, kun luit! Lopuksi haluan vielä sanoa, että vaikka toipuminen voi ajoittain tuntua ihan hirveältä, mahdottomalta ja mieli tekisi vain antaa periksi, en mistään hinnasta vaihtaisi sitä siihen, millaista elämäni oli vielä vuosi sitten. Vaikka syömishäiriöajatukset koittaa väittää muuta, tää on oikee suunta. ♡

Kommentit

  1. Moikka ja tosi kiva, rehellinen blogi!❤️ Saanko kysyä, oletko ollut koskaan osastohoidossa ja jos olet, niin olisi mielenkiintosta kuulla millaisena koit sen? Ilmeisesti nyt koitat toipua kotona vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos, kiva kuulla❤️ Oon ollut kaks kertaa päiväosastojaksolla, missä siis ollaan arkena pääsääntöisesti noin klo. 8.30-15. Siellä oleminen oli ihan käänteentekevää mun toipumisen kannalta ja oon tosi kiitollinen sieltä saamastani avusta. Nyt toivun kotona juu!

      Poista
  2. Hei!❤️ Miten sinulla menee? Olisi ihana asia kuulla sinusta vaikka blogipostauksen muodossa! Jaksamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kysymästä ❤️ Mulla menee ihan okei, toki vaihtelee myös päivän mukaan. Mul on ollut ajatuksissa kirjoittaa jotain kuulumispostausta, mut en oo vielä saanut aikaiseksi. Oon tosiaan kokeillut vähän opiskeluita tässä, mutta on vielä aika paljon hakemista sen suhteen, että mikä on sopivasti suhteessa omiin voimavaroihin. Kiitos, samoin sulle jos oot tsemppien tarpeessa! ❤️

      Poista
  3. Hei, aivan ihania ja niin hyviä ja tärkeitä ajatuksia sinulla <3 Olen itse myös toipumassa syömishäiriöstä ja nämä tekstisi ovat tosi positiivisia ja tsemppiä tuovia. Kamppailen paljon samanlaisten asioiden kanssa, joten ihana saada tässä muodossa vertaistukea ja jollain tavalla ymmärrystä samalla myös omaan olotilaan. Vielä tuohon edellisen kysyjän kysymykseen ja vastaukseesi jatkokysymys, jos haluat vastata, niin kuinka pitkiä sinulla on ollut nämä päiväosastojaksopätkät ja missä päin Suomea olet tällaisessa ollut? Ei taida kovin monelta paikkakunnalta kuitenkaan noita löytyä.
    Kiva, kun kirjoitat tätä blogia :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos ihanasta kommentista ❤️ Ihana kuulla, että oot saanut tukea näistä kirjoitteluista. Mitä päiväosastojaksojen pituuteen tulee, niin en viitsi niitä jakaa siltä varalta, että joku ajautuisi vertailemaan omaa tilannettaan siihen. Ainakin omalla kohdalla on tuntunut, että syömishäiriö iskee heti kiinni tollasiin(kin) seikkoihin🙄 Mut sen verran voin sanoo, että oli sopivan pituiset jaksot omaan tilanteeseen ja niitä muokattiin tarpeen mukaan. Tuntui, että mun tarpeita kuunneltiin ja oikeesti nähtiin mun tilanne. Sijaintiakaan en viitsi jakaa sen tarkemmin, vaikka sen kertominen ei vielä hirveen isoo tunnistusvaaraa toiskaan :D tuntuu silti vapaammalta kirjoitella tällee mahdollisimman anonyymisti!
      Kiva, että oot löytänyt nää kirjoittelut ja hurjasti tsemppiä toipumiseen <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentteja, joissa mainitaan mahdollisesti triggeröivää sisältöä, ei julkaista. Ei siis tarkkoja mainintoja numeroista, oireilusta tms. Pidetään kommenttikenttä toipumismyönteisenä ja turvallisena kaikille, kiitos! 💞

Suositut tekstit