Syömishäiriö ja jatkuva ruoan ajattelu - loppuuko se ikinä?

Kuva: micheile dot com (Unsplash)

Vastaus otsikon kysymykseen - kyllä loppuu! ♡

Olen kirjoittanut pohjattomasta nälästä aika paljon jo aikaisemmin, esim. postauksissa Syömishäiriöstä toipuminen ja pohjaton nälkä ja Kuinka kauan pohjaton nälkä oikein kestää?. Pohjattomalta tuntuva nälkä on ollut toipumiseni aikana yksi vaikein ja häpeällisimmältä tuntuva asia, joten sitä on joutunut myös käsittelemään aika paljon. Samaan aikaan se on kuitenkin ihan todella yleinen ilmiö syömishäiriöiden yhteydessä ja täysin normaali reaktio syömisen rajoittamiseen ja aliravitsemukseen. 

Vaikka jo syömishäiriötä sairastaessa ajatukset pyörivät usein jatkuvasti ruoan ympärillä jo ennen toipumisen aloittamista, varsinainen pohjattomalta tuntuva nälkä ilmenee usein toipumisvaiheessa, kun keho alkaa saada paremmin ravintoa. Niin oli myös omalla kohdallani. On vaatinut ihan hirveästi rohkeutta jatkaa toipumista samalla, kun syömishäiriöajatukset syyllistävät ja pelottelevat pohjattoman nälän olevan merkki siitä, että menetän hallintani ja olen lopullisesti epäonnistunut ihminen. Toipumisen jatkaminen on kuitenkin kannattanut, koska on ollut ihan uskomatonta huomata viime viikkoina yhä enemmän hetkiä, kun ruoka ei pyörikään lainkaan mielessä aterioiden välillä. Se luo uskoa, että olen matkalla oikeaan suuntaan.

Itseäni on auttanut suuresti, kun olen kuullut ja lukenut muiden syömishäiriötä sairastavien ajatuksia ja kokemuksia pohjattomasta nälästä, joten haluan kantaa oman korteni kekoon näiden kirjoitusten myötä. Koen myös, että on hyödyllistä tarkastella sitä toipumisen eri vaiheissa - on uskomatonta huomata, että on päässyt toipumisessa eteenpäin ja asiat ovat muuttuneet parempaan. Tässä postauksessa keskityn nimenomaan pohjattoman nälän yhteen ilmenemismuodoista, eli jatkuvaan ruoan ajatteluun.

Millä kaikilla tavoin mielen nälkä voi näkyä?

"Jatkuva ruoan ajattelu" ei mielestäni kuvaa kovinkaan syvällisesti sitä, miten kuluttavasta ja elämää hallitsevasta ilmiöstä on kyse. Ainakin oma kokemukseni on se, että aivoni eivät kerta kaikkiaan antaneet pienintä mahdollisuuttakaan minkään muun ajattelulle niin kauan, kun kehoni oli aliravittu. Vuosi 2022 (jonka alussa aloitin toipumiseni "tältä syömishäiriön kierrokselta") oli ihan helvetin pitkä ja tuskainen - valehtelematta joka ikinen päivä kului ruoan ajattelemisen ympärillä. Tosin laajemmin ajateltuna noin viimeiset 8 vuotta elämästäni ovat enemmän tai vähemmän pyörineet ruoan, syömisen ja sen rajoittamisen ympärillä. Muistissani tuntuu olevan mustia aukkoja ja sumua monien vuosien ympärillä. Niistä ajoista, kun ravitsemustilani on ollut huono, ei ole jäänyt juuri muistikuvia - mikä ei ole ihme, koska päässäni ei tuolloin ole pyörinyt muuta kuin ruokaan ja syömiseen liittyvät ajatukset. 

En todellakaan sano näin syyttääkseni itseäni ja kehoani. Pohjaton nälkä ja jatkuva ruoan ajatteleminen ovat kehon selviytymismekanismeja, joilla se on yrittänyt pelastaa minut. Aliravittu keho on hätätilassa. Selkeä ja joustava ajattelukyky eivät kulje yhdessä syömishäiriön ja aliravitsemuksen kanssa. Vaikka syömishäiriö yrittäisi väittää muuta, kenenkään keho ja aivot eivät pysy loputtomiin toimintakykyisenä aliravittuna.

Jatkuva ruoan ajattelu (=nälkä) voi näkyä myös ei-niin-ilmeisillä tavoilla. Esimerkiksi liikunnan ja muiden kompensointikeinojen suunnitteleminen voi olla nälkää, koska pohjimmiltaan ajatus niiden taustalla on, että "sitten saa syödä". Olen myös käyttänyt päivistäni tunteja reseptien, ruokakuvien ja muiden ruokaan liittyvien sisältöjen selailuun. Suunnitellut ja haaveillut erilaisista resepteistä, joita voisin kokeilla sitten joskus, tai joita voisin valmistaa muille. Muille kokkaaminen (syömättä kuitenkaan itse) onkin toinen asia, mitä tein paljon syvimmällä syömishäiriössäni. Katsoin vierestä, kun muut nauttivat tekemästäni ruoasta ja sain siitä samankaltaista mielihyvää kuin reseptien ym. selailusta. Jälkikäteen sen tietysti tunnistaa aliravitsemuksen oireeksi, mutta ei sitä silloin nähnyt tai edes halunnut ymmärtää. 

Syömishäiriön keskellä ei tosiaankaan tajunnut, että jatkuva ruoan ajatteleminen ja suunnitteleminen on merkki nälästä. Sen lisäksi, että haaveilin resepteistä, joita kokeilisin joskus myöhemmin, käytin myös ihan tuhottomasti aikaa ruokavalioni suunnittelemiseen ja "optimointiin". Etenkin yläkoulussa, sairastumiseni alkuvaiheessa, oireiluni oli ortoreksiatyyppistä. Halusin luoda itselleni täydellisen, kurinalaisen ja "puhtaan" ruokavalion ja syynäsin netistä ruoka-aineiden ravintoarvoja, luin erilaisista ruokavalioista ja etsin/suunnittelin mahdollisimman kevyitä, syömishäiriöiseen ajatusmaailmaani sopivia reseptejä.

Yksi aika omituinen juttu, miten aliravitsemus on myös ilmennyt, on kaupassa käynnin palkitsevuus. Ravitsemustilani ollessa huono kävin todella usein kaupassa nykyiseen verrattuna, vaikka en koskaan ostanut juuri mitään. Samalla tavalla kuin nälkiintyneet aivot saivat selaamaan reseptejä ja ruokakuvia, myös tuotteiden katseleminen kaupassa tuntui jollain tapaa palkitsevalta.

Kaikista helvetillisintä on kuitenkin ollut keskittymiskyvyttömyys ja se, että aika tuntuu matelevan ihan äärimmäisen hitaasti, kun ajatukset ovat koko ajan seuraavassa ateriassa. Sitä on vaikea kuvailla kenellekään, joka ei itse ole sitä kokenut - jokainen minuutti tuntuu ihan käsittämättömän pitkältä. Samaan aikaan on niin väsynyt ja loppu, ettei jaksa tehdä mitään. Kun ravitsemustilani oli kaikista huonoimmillaan, lähdin usein kirjastoon toiselle puolelle kaupunkia ihan vain kuluttaakseni aikaa. Muistan istuneeni bussissa kuin zombi ja raahautuneeni kirjaston portaita ylös. Yritin keskittyä lukemaan kirjaa, mutta se oli täysin mahdotonta. Olin kirjastossa hetken, kunnes en enää kestänyt olotilaani ja raahauduin saman bussimatkan jälleen kotiini. Voin tuolloin henkisesti todella huonosti. Olin täysin loppu ja odotin joka päivä vain iltaa, jotta pääsisi nukkumaan.

Paitsi että sitten, kun romahti illalla sänkyyn, ei pystynyt edes nukkumaan. Ajatukset pyörivät jo aamupalassa (oikeastaan jo heti iltapalan jälkeen), mutta ennen kaikkea kärsin vain ihan kauheasta unettomuudesta, mikä sekin on aliravitsemuksen yksi oire. Aliravitsemus on valtava stressi keholle, joten on ihan luonnollista, ettei keho pysty tällöin nukkumaan. Siinä sitten valvoin öisin ja laskin tunteja aamupalaan. Syömishäiriöajatukseni eivät sallineet syödä öisin tai aterioiden välillä, mutta se olisi ollut kyllä parasta, mitä olisin voinut tuolloin itselleni tehdä. Meni kuitenkin monta kuukautta - joiden aikana uneni parani tuskallisen hitaasti - ennen kuin uskaltauduin syömään yöllä herätessäni nälkään. Jos jotain, niin ainakin olen ihan konkreettisesti saanut huomata toipumiseni aikana, miten vahva yhteys riittävällä syömisellä on uneen.

Nälkä on kehon viesti

Olen viime aikoina joutunut käsittelemään sitä, että pohjattoman nälän loppuminen ei suinkaan tarkoita, että nälkä katoaa kokonaan. Tunnistan syömishäiriöajatuksen, jonka mukaan minulla ei saisi olla nälkää enää nyt, kun ravitsemustilani on korjaantunut, vaan minulla pitäisi olla energiaa jaksaa "pidempään" ilman ravintoa. Se on tietenkin täysin vääristynyt ajatus. Keho tarvitsee edelleen säännöllisesti ja riittävästi ravintoa, vaikka pohjaton nälkä on ohitse ja ravitsemustila korjaantunut. Keho viestii ravinnontarpeestaan nälällä, mikä voi ilmetä niin fyysisenä nälkänä kuin mielen nälkänäkin. Ravitsemustilan korjaantuminen ei tarkoita, että ruokaa ei ajattelisi sen jälkeen enää lainkaan. Nälkää ei tarvitse pelätä.

Olenkin saanut itseni kiinni viime viikkoina siitä, että syytän automaattisesti ensimmäisenä pohjatonta nälkää, kun huomaan ajatusteni pyörivän ruoassa. Kun sitten pohdin tilannetta tarkemmin, tajuan edellisestä ateriasta kuluneen jo sen verran aikaa, että keho yksinkertaisesti viestii siitä, että kohta alkaa olla taas ruoka-aika. Joillain kerroilla tajuan syöneeni hieman liian vähän edellisellä aterialla, minkä vuoksi nälkä tuleekin aiemmin - minulla on edelleen opettelemista sen suhteen, että uskallan kuunnella kehoani ja syödä joka aterialla tarpeeksi. Keho ei myöskään ole kone, joka tarvitsisi joka päivä täsmälleen saman verran ravintoa - joinain päivinä vain on nälkäisempi kuin toisina ilman mitään näkyvää syytä. Emme kuitenkaan voi tietää, millaisia prosesseja keholla on milloinkin käynnissä - keho on itsensä paras asiantuntija!
 
Joskus taas ajatukset edelleenkin pyörivät ruoassa, vaikka olisin juuri syönyt, vaikka sitä tapahtuu yhä harvemmin. Niin tai näin, keho ei yritä viesteillään huijata tai manipuloida, vaikka syömishäiriö yrittääkin väittää niin. Sekä pohjaton nälkä että "tavallinen" nälkä (siinä missä näitä nyt edes on mahdollista erottaa toisistaan) tarkoittavat, että keho tarvitsee lisää ravintoa. Keho tietää, paljonko ravintoa se kulloinkin tarvitsee, eikä meidän tarvitse yrittää kyseenalaistaa sen nälkäsignaaleja.

Nälkää, ilmeni se sitten fyysisenä tai mielen nälkänä, ei tarvitse ylianalysoida. Syömishäiriö voi saada tarkkailemaan omia kehon signaaleja ylikorostuneen paljon, jotta ei vain tulisi syöneeksi "liikaa" tai "turhaan". Ihmiset, joilla on terve ruokasuhde eivät kuitenkaan käy jatkuvaa keskustelua päässään siitä, että hmm... onkohan tämä nyt varmasti nälkää. He eivät myöskään ahdistu aterian aikana siitä, syövätkö he itsensä juuri-täsmälleen-sopivan kylläisiksi, eikä yhtään sen yli. Terveen ruokasuhteen omaava henkilö ei käytä energiaansa ajatuksiensa ja kehonsa signaalien kyseenalaistamiseen tai torjumiseen. Hän ajattelee ruokaa silloin, kun on nälkä, ja siirtyy elämässään eteenpäin aterian jälkeen sen kummemmin asiaa pohtimatta.

Pohjattomalta tuntuva nälkä jatkuu niin kauan kuin tarve vaatii. Vähitellen ravitsemustilan korjaantumisen myötä keho alkaa luottaa siihen, että ravintoa on saatavilla. Uskoin pitkään toipumiseni aikana, että minä olen poikkeus, että minun kohdallani niin ei varmasti käy ja pohjaton nälkä vain jatkuu jatkumistaan. Uskon, että aika moni syömishäiriötä sairastava voi tunnistaa tämän "olen poikkeus sääntöön" -ajattelutavan. Olen kuitenkin saanut kokea pelkoni olleen turha. Nälkäni ei enää tunnu loputtomalta, vaan tunnen aitoa kylläisyyttä. Ruoka ei enää pyöri mielessäni 24/7 ja pystyn oikeasti keskittymään aterioiden välillä muihin juttuihin.

Kun ruoasta tuleekin tylsää

Paitsi, että ravitsemustilan korjaantuminen on vapauttanut ajatuksistani tilaa muullekin kuin ruoalle, on se myös vähentänyt ruoan painoarvoa mielessäni. Toipumisen ja etenkin aliravitsemustilan korjaantumisen myötä ruoka on alkanut tuntua ajoittain jopa tylsältä. Niinä aikoina, kun olin syvällä syömishäiriössäni ja aliravitsemustilassa, ruoka ei koskaan tuntunut tylsältä, päinvastoin, käytin tuntikausia sen ajattelemiseen, ravitsemuksesta lukemiseen, reseptien selailuun, muille kokkaamiseen jne. 

Kiinnostuin ravitsemustieteestä syömishäiriötä sairastaessa ja melkein hainkin opiskelemaan sitä. Onneksi minulla oli lukion aikana tasaisempi jakso syömishäiriön suhteen, jonka aikana huomasin, että kiinnostukseni ravitsemustiedettä kohtaan laski sitä mukaa, kun ravitsemustilani parani. Omalla kohdallani kyse ei siis ollut aidosta intohimosta tuota alaa kohtaan, vaan aliravitsemuksesta ja syömishäiriöstä. En kuitenkaan missään nimessä väitä, että kaikilla syömishäiriötä sairastavilla, jotka ovat kiinnostuneet ravitsemustieteistä, olisi näin! Tämä oli vain kiintoisa huomio, jonka tein omalla kohdallani.

Toipuessa, kun alkaa sallia itselleen uusia ruokia ja laajentaa ruokavaliotaan, ruoka voi tuntua extra-jännittävältä. Ainakin omalla kohdallani tunnistan tämän. Siinä ei ole mitään väärää! Syömishäiriö toki yrittää kaikin tavoin puuttua peliin, mutta jos vain mahdollista, voi itselleen yrittää antaa luvan nauttia siitä, että ruoka tuntuu tällä hetkellä erityisen kiinnostavalta, jännittävältä ja palkitsevalta. Se on ihan luonnollinen aliravitsemuksen ja rajoittamisen seuraus, sillä tietenkin aivojen kannattaa tehdä mahdollisimman palkitsevaa siitä, mistä on puute.

Ruokaan liittyvät tunteet kyllä tasaantuvat toipumisen ja ravitsemustilan korjaantumisen myötä. Totta kai ruokaan liittyy kaikenlaisia tunteita myös terveessä ruokasuhteessa. On täysin normaalia ja tervettä, että ruoka tuntuu välillä hyvinkin innostavalta, palkitsevalta ja jännittävältä. Silloin, kun keho ei ole aliravittu ja suhde ruokaan on kunnossa, ruoka ei kuitenkaan hallitse elämää, eikä se ole jalustalla muihin asioihin nähden. Omalla kohdallani se on näkynyt niin, ettei joka ikinen ateria tunnu enää äärimmäisen merkitykselliseltä, palkitsevalta ja siltä, että siitä täytyy ottaa kaikki irti. Välillä ruoka on vain ruokaa, polttoainetta, joka mahdollistaa kiinnostavampien asioiden tekemisen.

Yksi pointti, minkä haluan vielä tästä sanoa on se, että on täysin okei nauttia syömisestä syömishäiriöstä toipumisen aikana. Syömishäiriöajatukset, pelko ja häpeä voivat tehdä syömistilanteista todella vaikeita, mutta mitä pidemmälle toipumisessa kulkee, sitä pienemmäksi syömishäiriöajatusten ääni vähitellen muuttuu. Edelleen tulee myös vaikeita päiviä, mutta isossa kuvassa elämä tuntuu helpommalta ja vapaammalta kuin ennen. 

Kiitos, kun luit! Voimia ja rohkeutta just sulle, olitpa sitten missä vaiheessa toipumista tahansa ♡

Kommentit

  1. moiii! kiva postaus kiitos siitä. ❤️ sinun blogiasi lukeneena kiinnostaisi kuulla, oletko missä vaiheessa parantumista sekä henkisesti että fyysisesti? ❤️ oletko jo 'maalissa'?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kommentista😊 Koen, että mulla vielä on pitkä matka toipumiseen ajatusmallien ja kehosuhteen osalta, mutta fyysiseltä kannalta ravitsemustila alkaa olla varmaan aikalailla korjaantunut. Kuitenkin syömishäiriö on vielä niin monella tapaa läsnä päivittäin, että mielen tasolla on vielä paljon tehtävää

      Poista
  2. Okei hienoa mitä edistystä olethaan ahertanut! :) Saat olla ylpeä itsestäsi, ja tottakai mielen toipuminen vie todella kauan, joten sen suhteen voit olla itsellesi armollinen! Oletko onnistunut saamaan kuukautiskierron takaisin? Itselläni fyysinen toipuminen takkuaa kuukautisten puuttumisen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja joo yritän <3 Sain kuukautiskierron takaisin viime vuoden loppupuolella! Ihan tosi paljon voimia ja tsemppiä sulle toipumiseen, tää on mutkainen tie, mutta todellakin sen arvoista ❤️

      Poista
  3. Moikka,

    Löysin blogisi ihan vastikään ja halusin tulla vain kertomaan, miten hienosti osaat sanoittaa syömishäiriön ydinajatukset, joita on välillä tosi vaikea ilmaista muille. Itse olen myös oireillut pitkään, mutta oikeastaan vasta nyt psykoterapian aloitettuani olen sitä alkanut kunnolla työstämään (ja terapeuttini on varmaan aina kontakti, joka sen on ottanut tosissaan). Kiitos siitä! Olet todella hyvä kirjoittamaan! Jään mielenkiinnolla seuraamaan ajatuksiasi toipumiseen liittyen. Tsemppiä ja helpompia kevääseen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, toivottavasti tää tavoittaa sut vielä. Kiitos ihanista sanoista ja mahtavaa kuulla, että mun tekstit on tavoittanut oleellisilta tuntuvia asioita. Paljon tsemppiä ja voimia myös sulle, hienoa kuulla, että oot alkanut työstään näitä asioita terapiassa, ja että on löytynyt terapeutti, joka ottaa sen vakavasti ❤

      Poista
  4. MITÄ SULLE KUULUU? ❤️ milloin päivittelet??❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Tällä hetkellä mulle kuuluu aika vaihtelevaa. Viime kuukaudet on ollut aika vaikeita, mikä onkin näkynyt siinä, ettei ole tullut kirjoiteltua tätä blogiakaan. Mutta nyt tuntuu, että parempaa kohti ollaan taas menossa. ❤ En vielä tiedä, millon iskee taas kirjoitusinspiraatio, mutta toivottavasti mahdollisimman pian! Kiitos kysymästä, toivottavasti sulle kuuluu hyvää ❤

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentteja, joissa mainitaan mahdollisesti triggeröivää sisältöä, ei julkaista. Ei siis tarkkoja mainintoja numeroista, oireilusta tms. Pidetään kommenttikenttä toipumismyönteisenä ja turvallisena kaikille, kiitos! 💞

Suositut tekstit