Kuinka kauan pohjaton nälkä oikein kestää?

Pohdintoja pohjattomasta nälästä ja jatkuvasta ruoan ajattelemisesta

Photo by Thomas Kelley on Unsplash

Pohjaton nälkä voi tulla ja mennä

 "Kuinka kauan pohjaton nälkä oikein kestää?" Siinäpä kysymys, joka on tuskastuttanut toipumiseni aikana hyvin useasti. Kun puhun pohjattomasta nälästä, tarkoitan sekä fyysistä että psyykkistä nälkää.  Varsinkin toipumisen alkuvaiheen jälkeen pohjaton nälkä on ilmennyt itselläni ennen kaikkea psyykkisenä. Pohjatonta nälkää on mm.

• Tarve syödä, vaikka on jo fyysisesti täysi olo ja olisi juuri syönyt ison aterian
• Tunne, ettei tule kylläiseksi mistään määrästä ruokaa
• Fyysiset nälkätuntemukset, vaikka olisi juuri syönyt
• Voimakkaat mieliteot 

 Olen jo kirjoittanut pohjattomasta nälästä yhden postauksen. Siitä on nyt lähemmäs neljä kuukautta ja tuossa ajassa on tapahtunut hieman edistystä. Nykyään minulla on jopa sellaisia päiviä, kun pohjatonta nälkää ei juurikaan ole tai ainakin se on huomattavasti vähäisempää kuin vaikkapa neljä kuukautta sitten. Tällaisina päivinä olen ensimmäistä kertaa toipumiseni aikana tuntenut aitoa kylläisyyttä aterioiden jälkeen. Vaikka se onkin edistysaskel, on se herättänyt myös vaikeita tunteita syömishäiriön näkökulmasta. 

 Sitten on kosolti niitä päiviä, kun pohjaton nälkä tuntuu ihan valtavalta ja loputtomalta. Kun edellisenä päivänä on tuntenut kylläisyyttä ja pystynyt kerrankin ajattelemaan jotain muutakin kuin ruokaa, tuntuu musertavalta, kun pohjaton nälkä yhtäkkiä palaakin takaisin. Se herättää syyllisyyttä ja ahdistusta syömishäiriössä. Syömishäiriö on sitä mieltä, että minulla ei kuuluisi olla yhtäkkiä näin "valtava ruokahalu", kun kerran edellisenä päivänä en ollut yhtä nälkäinen ja tunsin kylläisyyttä. Nuo ovat tietenkin selkeitä syömishäiriöajatuksia. Todellisuudessa keho ei ole kone, joka tarvitsisi täsmälleen saman verran ravintoa joka päivä.

 Kun on kyse aliravitsemustilan korjaamisesta, keho tarvitsee runsaasti energiaa niin painon kuin mahdollisten sisäisten vaurioiden korjaamiseen. Vain keho itse tietää, paljonko ravintoa se kulloinkin tarvitsee. Ei ole mitään pyhää sääntöä, että 'pohjatonta nälkää esiintyy vain niin ja niin kauan toipumisen aloittamisesta'. Syömishäiriön näkökulmasta tuntuu toki hallitsemattomalta, kun pohjaton nälkä iskee yllättäen, mutta oikeastihan kyse on vain siitä, että keho viestii meille juuri sen hetken tarpeistaan. Pohjaton nälkä kyllä loppuu jossakin vaiheessa, kunhan aliravitsemustila on korjaantunut ja keho oppii jälleen luottamaan siihen, että ravintoa on saatavilla. Mutta ennen sitä se voi tulla ja mennä - kuten olen itsekin saanut nyt kokea.

 Tähän väliin on hyvä huomauttaa, että aliravitsemustila ei ole sama asia kuin alipaino BMI-taulukon mukaan! Ihminen voi olla aliravitsemustilassa/energiavajeessa missä painossa tahansa. Lisäksi BMI on aivan kelvoton mittari yksilöiden arvioimiseen. (Syömishäiriöliitto on julkaissut blogissaan hyvän kirjoituksen BMI:n historiasta ja käytöstä "terveyden" mittarina!) Jokaisen biologinen hyvinvointipainoalue on yksilöllinen ja siihen vaikuttaa esim. perimä ja ikä. Yksilö voi siis olla omaan hyvinvointipainoonsa nähden alipainoinen, vaikka BMI ei olisikaan alipainon puolella.

Jatkuva ruoan ajatteleminen on nälkää

 On tavallista, että syömishäiriötä sairastaessa ajatukset pyörivät pakonomaisesti ruoan ympärillä. Ajatukset ovat jatkuvasti esim. seuraavassa ateriassa, päivän aterioiden suunnittelemisessa, kaloreiden laskemisessa tai edellisissä aterioissa. Sitä saattaa käyttää päivästä huomattavia aikoja erilaisten reseptien ja ruokakuvien selaamiseen, sen miettimiseen, mitä haluaisi syödä tai mitä ei uskalla syömishäiriön vuoksi syödä. Tai miten optimoisi ruokavalionsa "terveellisyyden" tai mistä voisi vielä vähän rajoittaa. Tai minkä verran on liikkunut tänään (eli kuinka paljon syömishäiriö antaa luvan syödä). Ruoka-ajatukset voivat ottaa siis valtavasti erilaisia muotoja, mutta ne kaikki ovat samaa juurta. Ruoan jatkuva ajatteleminen on merkki nälästä ja energiavajeesta!

 Pohjaton nälkä ja jatkuvat ruoka-ajatukset ovat siis täysin luonnollinen reaktio syömisen rajoittamiseen, nälkävelkaan ja aliravitsemukseen. Rajoittaminen tuo sekaan vielä oman psykologisen ulottuvuutensa. Sen lisäksi, että keholla on huutava nälkä (aliravitsemustila), rajoittaminen saa ruokien palkintoarvon kasvamaan entisestään. Mitä enemmän rajoitat jotakin ruokaa, sitä enemmän se todennäköisesti pyörii mielessäsi ja sitä tekee mieli. Syömishäiriö puolestaan tulkitsee, että koska et pysty olemaan ajattelematta ruokia x, niiden täytyy olla vaarallisia ja et pystyisi kontrolloimaan itseäsi, jos antaisit itsellesi luvan syödä niitä ⇾ mikä johtaa niiden rajoittamiseen entistä tiukemmin. Niinpä rajoittamisen kierre vain syvenee. Kaikenlainen syömisen rajoittaminen niin ajatusten kuin toiminnan tasolla ylläpitää syömishäiriötä ja ajatusten pyörimistä pelkän ruoan ympärillä. 

 Havahduin jokin aika sitten siihen, että olen ajatellut ruokaa käytännössä 24/7 viimeiset kahdeksan vuotta. Väliin mahtuu ainoastaan lyhyt ajanjakso, kun ravitsemustilani oli oikeasti parempi. Silloinkin kuitenkin rajoitin edelleen syömisiäni ja syömishäiriöajatukset olivat päivittäin läsnä. Olen koko syömishäiriöni ajan elänyt vain ateriasta toiseen, yrittänyt jotenkin kuluttaa aterioiden välillä olevat tunnit, jotta minulla olisi taas "lupa" syödä. Pitkään yhtenä harhautuskeinonani oli opiskelu. Kukaan ei kenties ylläty, että se taktiikka ei vienyt puusta pitkälle, vaan totaaliseen loppuunpalamiseen ja sairauslomalle.

 Olen koko tämän ajan rajoittanut syömistäni aina jollain tapaa, eikä kehoni ole siis missään välissä voinut luottaa, että ruokaa on saatavilla. Ja eihän sitä ole ollutkaan - keho ei tiedä, johtuuko liian vähäinen ravinto dieetistä, syömishäiriöstä vai siitä, että varhainen ihminen on kulkenut useita päiviä savannilla yrittäen turhaan saada saalista. Syömishäiriö on saanut minut syyttämään itseäni - syömishäiriön mukaan olen addiktoitunut ruokaan, että sen jatkuva ajatteleminen on todiste siitä, etten pysty kontrolloimaan itseäni ruoan suhteen, että olen ahne, hallitsematon ja kelvoton ihminen. Että minussa vain on jotakin perustavanlaatuista vikaa, kun elämäni pyörii ruoan ympärillä. Noh, kävi ilmi, että itse asiassa syömishäiriö on syypää kaiken takana.

 Syömishäiriö on saanut minut yrittämään olla ajattelematta ruokaa. Mitä enemmän jonkin asian pyrkii sulkemaan mielestään, sitä vahvemmin se kuitenkin yleensä pyrkii sinne. Syömishäiriö siis itsessään luo kierteen, jossa ruokaan ja syömiseen liittyvät ajatukset vain voimistuvat ja lisääntyvät lisääntymistään. Ja nyt suuri uutinen: se ei ole väärin, eikä vaarallista. Itse asiassa voisi pitää lahjana, miten kovasti kehomme yrittävät suojella meitä ja pitää meidät elossa. Jatkuva ruoan ajatteleminen ja pohjaton nälkä ovat kehon viisaita mekanismeja, joilla se yrittää huutaa: "tarvitsen ruokaa!". 

 Syömishäiriötä sairastaessa kehosuhde tosin on usein hyvin vääristynyt ja negatiivinen, minkä vuoksi voi olla vaikeaa arvostaa mitään, mitä keho tekee vuoksemme. Itsellänikin on mennyt vuosia siihen, että olen pystynyt edes ajatuksen tasolla pohtimaan, että kenties keho yrittääkin vain pitää minut hengissä. Aina sitäkään ei tosin pysty näkemään hyvänä asiana. Rehellisyyden nimissä en todellakaan osaa usein vieläkään suhtautua hyväksyvästi pohjattomaan nälkään ja jatkuvaan ruoan ajatteluun. Toisaalta tiedostan, että ainoa keino päästä niistä eroon on syöminen, joten niin tai näin, ainoa ratkaisu tilanteeseen on joka tapauksessa sama.

Yhteenveto

 Oikeastaan tärkein asia, jonka haluan tässä postauksessa sanoa on: Sulla on lupa syödä ilman rajoituksia, sääntöjä ja syyllisyyttä. Jos huomaat tätä lukiessasi, että ruoka on taas kerran pyörinyt mielessäsi koko ajan, tämä on merkkisi käydä hakemassa syötävää! Tai jos oot millään tapaa huomannut rajoittaneesi tai lykänneesi tänään aterioita, mene syömään nyt. Tai jos sun tekee mieli jotain, käy hakemassa! Mä aion mennä syömään lounasta ja haastaa syömishäiriötä syömällä juuri niin paljon kuin haluan. Syömishäiriö kukistuu vain toimimalla aktiivisesti sitä vastaan!

Kiitos, että luit! ♡ Seuraavassa postauksessa olen ajatellut käsitellä kylläisyyttä, mielitekoja ja niihin liittyvää syyllisyyttä.