Lupa syödä ei lopu ravitsemustilan korjaantumiseen

Kuva: Calum Lewis (Unsplash)

Olen varmaan kirjoittanut tästä aiheesta jo monta kertaa, mutta kertaus on opintojen äiti ja niin edelleen. Toipumisen aikana on tullut huomattua, että sitä tarvitsee yhä uudestaan ja uudestaan muistutteluja samoista asioista, eikä siinä ole mitään väärää. Olen varmaan sadat kerrat epävarmuuden keskellä etsinyt ja lukenut vakuutteluja milloin mistäkin toipumiseen liittyvästä aiheesta. Tämä blogipostaus olkoon jälleen yksi muistutus sekä itselleni että kaikille muille siitä, että lupa syödä ei lopu ravitsemustilan korjaantumiseen, vaan jatkuu läpi elämän.

Syömishäiriöajatuksia syömisestä ja toipumisesta

Syömishäiriö yrittää pistää vastaan sitä enemmän, mitä vahvemmin pyrkii kohti toipumista. Se yrittää ujuttaa mieleen kaikenlaisia vääristyneitä ajatusmalleja, jotka taistelevat toipumista vastaan. Syömishäiriöajatusten tunnistaminen ja käsitteleminen on toipumisen kannalta tärkeää, jotta niitä ei ajaudu sokeasti seuraamaan.

Vääristynyt ajatusmalli, johon keskityn tässä postauksessa, on kutakuinkin: "Syön enemmän nyt, kun ravitsemustilani vaatii korjaamista, mutta sitten voin alkaa taas rajoittaa syömistä". Auki kirjoitettuna ajatus kuulostaa jo ensisilmäyksellä ristiriitaiselta, mutta syömishäiriön maailmassa se on täysin looginen. Sen alle kätkeytyy kasa toisia, perustavanlaatuisia ajatusvääristymiä. Esimerkiksi se, että syöminen täytyy aina oikeuttaa jollakin (tässä tapauksessa ravitsemustilan korjaamisella) ja että syömisen rajoittaminen olisi jonkinlainen "perustila", johon palata. Oikeasti syömistään ei tarvitse perustella mitenkään ja aina on lupa syödä. Syömisen rajoittaminen puolestaan on häiriintynyt toimintamalli, joka ei kuulu terveeseen ruokasuhteeseen.

Ajatuksen taustalla on monenlaisia syömishäiriön luomia pelkoja siitä, mitä tapahtuu, jos jatkaa vapaata syömistä myös ravitsemustilan korjaantumisen jälkeen. On tärkeää tunnistaa, että ne ovat nimenomaan syömishäiriön pelkoja, eivätkä siten pohjaudu todellisuuteen. Syömishäiriö saattaa esimerkiksi pelätä, että paino vain jatkaa nousuaan, jos sitä ei ala taas rajoittamaan. Niin ei kuitenkaan tapahdu, kun luopuu syömisen rajoittamisesta, vaan paino hakeutuu jokaiselle keholle yksilölliselle hyvinvointialueelle. Suosittelen lukemaan esimerkiksi tämän Katri Mikkilän kirjoittaman Syömishäiriöliiton blogipostauksen biologisesta painosta. 

Toinen taustalla lymyävä syömishäiriöpelko voi olla se, että muuttuu ihmisenä kyltymättömäksi / hallitsemattomaksi / leväperäiseksi / laiskaksi / ... (you name it), jos syömistä ei ala jossakin vaiheessa taas rajoittamaan. Tämän ajatuksen purkaminen vaatii ehkä sen käsittelyä, millaisia ajatuksia ja arvolatauksia ylipäätään liittää ruokaan ja syömiseen. Ajatteleeko samalla tavalla muista ihmisistä, jotka eivät rajoita syömistään millään tavalla? Miksi itse olisi poikkeus siihen? Miten suhtautuu omiin mielitekoihinsa? Miksi syömiseen ylipäätään liittää ihmisen ominaisuuksiin liittyviä arvolatauksia? Todellisuudessahan syöminen on ihmisen perustarve ja sen kuuluisi olla vähintään neutraali tai positiivinenkin asia ihmisen elämässä, mutta ei kertoa ihmisen ominaisuuksista tai arvosta mitään.

Kyseessä on myös hyvin syömishäiriölle tyypillinen, mustavalkoinen ajattelumalli. Joko syömistä rajoittaa tai sitten on täysin kyltymätön. Väliin ei jää minkäänlaista tilaa muulle. On hyvä muistaa, että toipumisen aikana voi ilmetä pohjatonta nälkää, jonka aikana olo voi hyvinkin olla kyltymätön. Kyseessä on kuitenkin väliaikainen tilanne, joka helpottaa sillä, että nälkään vastaa. Pohjaton nälkä tasoittuu vähitellen, kun syömistä ei rajoita millään tavalla. Pohjaton nälkä ei siis ole merkki siitä, että olisit muuttumassa täysin hallitsemattomaksi ja kyltymättömäksi ihmiseksi, vaikka se voi välillä siltä tuntuakin. Syömishäiriö tietenkin pelästyy pohjatonta nälkää ja yrittää kaikin tavoin saada sinut olemaan vastaamatta siihen lietsomalla erilaisia pelkoja ja uhkakuvia. Todellisuudessa syöminen ja toipuminen kuitenkin vievät tilanteeseen, jossa ei tarvitse rajoittaa syömistään millään tavalla, mutta ei myöskään tunne olevansa kyltymätön tai hallitsematon ruoan edessä. 

Rajoittamisen kierre on katkaistava, jotta voi toipua

Ajatus, että syömistä pitäisi taas jossakin vaiheessa alkaa rajoittaa, on ristiriidassa toipumisen kanssa jo itsessään senkin vuoksi, että se pitää kiinni syömishäiriön kierteessä. Toipuminen ei ole mahdollista niin kauan, kun palaa rajoittamaan syömistään aina uudestaan ja uudestaan. Terveeseen ruokasuhteeseen ei kuulu syömisen rajoittaminen millään tavalla (pois lukien tietysti allergiat tai erilaiset sairaudet). 

Olen huomannut, että sorrun usein syömishäiriötä haastaessani rauhoittelemaan itseäni sillä, että voin aina palata rajoittamiseen myöhemmin. Lyhyellä aikavälillä tuo ajatus voikin toimia, mutta pidemmän päälle se ei ole kestävä. Itselleen olisi opittava antamaan lupa syödä ilman minkäänlaisia kommervenkkejä ja syömishäiriön miellyttämisiä. Toki toipumisen aikana on sallittua ottaa kaikki (itseä vahingoittamattomat) lyhyenkin aikavälin keinot käyttöön, jos niiden avulla pääsee eteenpäin. Pidemmän päälle on kuitenkin opeteltava antamaan itselleen lupa syödä ilman mitään ehtoja ja vakuutteluja. 

Ravitsemustilan korjaantuminen ei tarkoita samaa kuin toipuminen. Niin kauan, kun pysyy jumissa rajoittamisen kierteessä, toipuminen ei pääse etenemään siitä pidemmälle. Ravitsemustilan korjaantuminen on vain yksi pieni, vaikkakin erittäin tärkeä osa syömishäiriöstä toipumista. Osa toipumistyöstä pääsee kunnolla käyntiin vasta sitten, kun ravitsemustila on korjaantunut. Se on tavallaan perusta, jonka päälle muu toipuminen vähitellen rakentuu. 

Syömishäiriö ymmärrettävästikin huutelee kaikenlaista ja yrittää saada sinut kääntämään kelkkasi, kun ravitsemustila on korjaantunut. Vaatii uskallusta ja sinnikkyyttä jatkaa toipumistyötä senkin jälkeen. Voi mennä aikaa, ennen kuin mahdollisiin kehon muutoksiin ja parantuneeseen fyysiseen vointiin sopeutuu. Täytyy yrittää vastustaa syömishäiriön houkutteluja ja ajatella, että mieli tulee usein paljon fyysistä vointia perässä. Sille pitää vain antaa aikaa. 

Toipuneeseen elämään eivät kuulu rajoitukset

Yhteenvetona voisi siis sanoa, että mikäli haluaa toipua, on kerta kaikkiaan luovuttava ajatuksesta, että palaa taas rajoittamaan syömistään jossakin vaiheessa. On luovuttava rajoittamisesta turvapaikkana ja löydettävä uusia, terveitä turvaa tuovia asioita elämään. Syömisen rajoittaminen ei ole osa toipunutta elämää, eikä syömishäiriötä sairastanut ihminen voi koskaan palata rajoittamiseen ilman vakavaa riskiä relapsista.

Ja ennen kaikkea - sinulla on lupa syödä. Et tarvitse siihen mitään syitä tai ehtoja. Sinun ei tarvitse perustella syömistäsi ravitsemustilan korjaamisella, toipumisella, nälällä tai millään muullakaan seikalla. Jos sinun tekee mieli syödä, sinulla on lupa siihen. Ei ole väliä, mitä olet syönyt tai tulet syömään sen jälkeen tai mikä aika päivästä on. Ei ole väliä, oletko yksin vai seurassa, tai kotona vai poissa kotoa. Aina on lupa syödä. 

♢

Kiitos kun luit, toivottavasti tämä kirjoitus valoi edes hiukan uskoa siihen, että syömisen rajoittamisesta on mahdollista ja lupa luopua. Toivon valtavasti rohkeutta ja sinnikkyyttä just sulle ♡