Mutkia matkassa - Toipumiskuulumisia (osa 4)

 

Photo by Jens Lelie on Unsplash

Hei pitkästä aikaa! Uusi vuosi on alkanut ja edellisestä postauksesta on vierähtänyt todella pitkä aika. Mistähän sitä lähtisi avaamaan, mikä tilanteeni on nyt? Tuntuu, että olen kuluneiden kuukausien aikana ottanut askelia eteenpäin, sitten taas pari askelta taaksepäin ja niin edelleen. Vaikea sanoa, missä menen toipumisen kanssa juuri nyt, koska parissa viikossakin on tapahtunut niin paljon suuntaan jos toiseenkin.

Ennen joulua toipumiseni edistyi hyvin. Olin hetken päiväosastolla ja tuntuu, että sain siitä paljon irti. Muutenkin syksyn ja alkutalven aikana tapahtui paljon isoja edistysaskelia. Sitten tuli joulu, jonka aikana onnistuin haastamaan syömishäiriötäni. Haastamista seurannut ahdistus ja ennen kaikkea kuulemani triggeröivät kommentit olivat kuitenkin yhdessä liikaa ja toipumiseni otti isohkoa takapakkia. Nyt yritän tämän kaiken keskellä keksiä, miten pääsisin takaisin siihen hyvään toipumisvauhtiin, joka minulla oli vielä muutama viikko sitten. 

Eivät kaikki edistysaskeleet ole kuitenkaan hävinneet, vaikka toipumiseeni tulikin takapakkia. Onnistuin viime syksynä lopettamaan vihdoin pakkoliikkumisen kokonaan, enkä ole alkanut liikkua uudestaan takapakista huolimatta. Olen sallinut itselleni lepoa ihan uudella tavalla ja tällä hetkellä ajatuskin liikkumisesta tuntuu vastenmieliseltä. Aluksi olin kauhuissani siitä, mitä minulle on tapahtumassa, mutta nyt olen saavuttanut jonkinmoisen sisäisen rauhan sen suhteen, että tämä on vain vaihe, joka kuuluu osaksi toipumistani. Sitten, kun olen toipunut, tulee kenties aika, kun liikkuminen alkaa tuntua kivalta ja minulla on mahdollisuus rakentaa siihen uudenlainen, terve suhde. Mutta tällä hetkellä se ei ole ajankohtaista. 

Toinen iso edistysaskel oli päätös jättää opinnot jälleen tauolle - tällä kertaa ennen totaalista romahdusta. Tunnistin uupumuksen merkit ja vaikka tälläkin kertaa olisin voinut reagoida uupumiseeni vielä aikaisemmin, oli kyseessä itselleni iso ja tärkeä päätös. Olen tullut pitkälle siitä henkilöstä, joka ei olisi millään suostunut jäämään sairauslomalle, vaikka oli jo kauan ollut totaalisen loppu. 

Olen myös alkanut vihdoin nähdä tulevaisuudessa asioita, jopa unelmia. Haaveilen alanvaihdosta ja olen jo ottanut konkreettisia askeleita sitä kohti. Alanvaihtohaave on myös motivoinut toipumistani, sillä tiedän vaihdon olevan mahdollista vain, jos jatkan toipumista. Tällä hetkellä tunteeni ovat aika ristiriitaisia, sillä tiedostan, että takapakki toipumisessani voi pahimmillaan haitata yritystä päästä opiskelemaan toista alaa. Minun pitää olla mahdollisimman hyvässä kunnossa jaksaakseni valmistautua pääsykokeeseen. Se on yksi ajatuksista, joka on auttanut kääntämään suuntaa vähitellen takaisin kohti toipumista.

Takapakit toipumisessa ovat turhauttavia, mutta niiden ei tarvitse antaa pyyhkiä pois kaikkea saavutettua. Kun on jo kerran päässyt toipumisessa pidemmälle, tietää sen olevan mahdollista. Uskon pääseväni takaisin siihen pisteeseen, jossa olin ennen tätä takapakkia. Täytyy yrittää karistaa triggeröivät kommentit pois mielestä ja jatkaa eteenpäin. En voi hallita muiden ihmisten puheita, joten ainoa ratkaisu on opetella sietämään triggereitä niin, etteivät ne johda oireiluun. Olen tullut siinäkin jo pitkälle, mutta tänä jouluna kuulemani kommentit olivat sen verran pahoja, että en ollut osannut valmistautua niihin. Jos nyt jatkan oireilua, se palvelee vain syömishäiriötä. Yritän muistaa, että se tie on kuitenkin jo nähty. Haluan elämältäni jotakin muuta kuin ainaisen syömishäiriön.

Tällaisia sekalaisia kuulumisia tällä kertaa, toivottavasti minun tulisi kirjoiteltua tänä vuonna taas vähän useammin! Paljon tsemppiä ja voimia toipumiseen ihan kaikille, jotka sitä tarvitsee. ♡