Syitä toipua syömishäiriöstä

Syitä toipua syömishäiriöstä

Photo by Rose Erkul on Unsplash

 Siinä missä edellisessä kirjoituksessani keskityin syömishäiriöön liittyviin toivottomuuden tunteisiin, nyt on aika syventyä kolikon kääntöpuoleen: syihin, miksi toipuminen kannattaa. Samalla ajattelin, että niiden listaaminen tänne voisi auttaa itseänikin vaikeilla hetkillä, joina on mahdotonta muistaa, miksi haluaa toipua. Ehkä tämä kirjoitus voisi toimia jonkinlaisena lääkkeenä toipumista koskevaa toivottomuutta vastaan.

 Tämä on ehkä vaikein postaus, jonka olen kirjoittanut tähän mennessä. Minun on vaikeaa ajatella tulevaisuutta ja toipumisen hyviä seurauksia ja kirjoittaa niistä niin, että uskoisin itsekin sanoihini. Oikeastaan kirjoitin tämän postauksen jo kerran valmiiksi, mutta kun katsoin tekemääni listaa, näin vain tyhjiä sanoja, joiden takana en osannut itse seistä. Totuus on, että toipuminen pelottaa minua edelleen ihan hirvittävästi, enkä pysty luottamaan siihen, että elämä kantaa ja tulevaisuudella saattaisi olla tarjottavanaan minulle jotakin hyvää. 

 Olen sellaisessa toipumisen vaiheessa, että tarraudun vasta ihan pienen pieniin toivon murusiin, häilyviin ajatuksiin, joita olen vasta ihan viime viikkoina alkanut uskaltaa ajatella. On äärimmäisen vaikeaa uskaltaa antaa itsellensä lupa unelmoida, mutta yritän nyt astua tälle epämukavuusalueelleni.

♦ Haluaisin tulevaisuudessa jaksaa paremmin niin henkisesti kuin fyysisesti

♦ Haluaisin pystyä olemaan paremmin läsnä elämässä

♦ Haluaisin takaisin kyvyn kiinnostua ja innostua asioista

♦ Haluaisin pystyä nauttimaan luonnosta ilman pakkoliikuntaa

♦ Haluaisin oppia ylisuorittamisen tilalle terveemmän ja lempeämmän mielentilan

♦ Haluaisin, että oma toimintani ilmentäisi arvomaailmaani

♦ Haluaisin pystyä palaamaan opintoihin ja kokemaan ne merkityksellisiksi

♦ Haluaisin pystyä ajattelemaan kirkkaasti ja keskittymään paremmin

♦ Haluaisin, että ruoka, syöminen ja liikunta eivät hallitse ajatuksiani koko ajan

♦ Haluaisin tuntea oloni turvalliseksi ja vakaammaksi jonkin muun (terveemmän tavan) kuin syömishäiriön avulla

 Herättää paljon ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita kirjoittaa näitä ylös. Pelko siitä, että asiat eivät muutu tästä paremmiksi, tuntuu ajoittain niin lamaannuttavalta, että haluaisi vain käpertyä maailmalta ja itseltään. Syömishäiriöoireiden pariin palaaminen tarjoaisi näennäisesti turvallisen vaihtoehdon pelon ja ahdistuksen iskiessä, mutta terve puoli tietää, että se on kaikki valetta. Syömishäiriö saattaa kyllä tarjota pikaisen, väliaikaisen helpotuksen, mutta pidemmällä aikavälillä se johtaa vain yhä huonompaan. 

 Pelkään myös sitä, että en kestä pahaa oloani ilman syömishäiriötä. Pelkään päästää syömishäiriöstä irti, koska sen takaa paljastuu vain kaikki se, mitä olen yrittänyt syömishäiriölläni parantaa tai turruttaa. Pelkään, että vaikka toipuisin syömishäiriöstä, jäljelle jäävät yhä masennus ja ahdistus, sosiaaliset pelot ja uupumus. Pelkään, että kun päästän irti syömishäiriöstä, minulle ei jää enää mitään muuta kuin toivottomuuteni ja itseinhoni. Pelkään, että käykin niin, että päästän irti syömishäiriöstä, mutta en silti pärjää opinnoissa, jaksa työelämässä ja kykene ns. normaaliin elämään. Että yhtäkkiä olenkin luuseri, jolla ei ole edes syömishäiriötä tuomassa merkitystä elämään. Tajuan kyllä, että nämä ovat pelkojani, eivätkä totuuksia, mutta silti tuntuu usein vaikealta sanoa niille vastaan.

 Toipumisen edetessä ajatukseni ovat alkaneet kuitenkin saada myös uudenlaisia sävyjä pelon ja epätoivon rinnalle. On alkanut tulla hetkiä, kun pystyn rauhoittumaan edes hetkeksi, ajattelemaan tulevaisuutta lamaantumatta kauhuun ja näkemään siellä ehkä jopa jotain odottamisen arvoista. Välillä suhteeni toipumiseen tuntuu vaihtelevan tunninkin sisällä varman päättäväisestä epätoivoiseen ja valmiiksi luovuttamaan. Toivon, että jatkaessani toipumista tuo varmuus saisi yhä enemmän jalansijaa pelolta. 

 Suosittelen ihan jokaista tekemään oman, henkilökohtaisen listansa siitä, miksi haluaa toipua. Ei kuitenkaan kannata soimata itseään, jos ajatus tuntuu vielä aivan mahdottomalta ja liian ahdistavalta. Minullakin meni pitkään, että pääsin pisteeseen, jossa pystyin oikeasti alkaa miettiä syitä toipua. Päädyin tätäkin postausta kirjoittaessani lopulta lieventämään syyni enemmänkin toiveiksi, aloittamalla jokaisen kohdan sanalla "haluaisin". Se auttoi hieman sivuuttamaan toipumista koskevan pelon ja toivottomuuden, sillä sen sijaan, että olisin julistanut itselleni, että jokin asia tulee varmasti tapahtumaan toivuttuani, esitin vain ilmauksen siitä, mitä haluaisin toipumisen tuovan tullessaan.

Kiitos, että luit. ♡ Kommentoi ihmeessä, mitkä ovat juuri sinun syitäsi toipua.