Loputtomalta tuntuva väsymys syömishäiriöstä toipuessa

Syömishäiriö ja loputtomalta tuntuva väsymys

 Loputtomalta tuntuva ja pohjaton väsymys on yksi suurimmista kipupisteistä, jonka olen kohdannut sairastamiseni ja toipumiseni aikana. Ensin syömishäiriö ja sen myötä aliravitsemustila yhdistettynä vuosia kestäneeseen ylisuorittamiseen veivät voimani niin, että oli lopulta pakko pysähtyä ja jäädä sairauslomalle. Minulla oli valtava kynnys hyväksyä, että en enää yksinkertaisesti jaksa. Vasta lääkärin tiukat sanat saivat minut myöntymään ajatukselle sairauslomalle jäämisestä. Tuolloin vielä ajattelin, että muutama kuukausi lepoa riittäisi ja olisin valmis palaamaan opintoihini. Voi miten väärässä olinkaan.

 Vasta totaalinen pysähtyminen nimittäin herätti huomaamaan, miten väsyneeksi olin mieleni ja kehoni ajanut. Väsymys tuntui iskevän vielä lujempaa ja kokonaisvaltaisemmin vasta nyt, kun olin laittanut opiskelun ja myös pakkoliikunnan jäihin (...tosin pakkoliikunnan suhteen on sittemmin ollut jälleen vaikeuksia, siitä lisää toisessa postauksessa). Pohjattomasta väsymyksestä huolimatta kärsin pahoista univaikeuksista ja sain pahimmillaan nukuttua vain muutaman tunnin yössä. Parhaimmillaankin yöni olivat heräilyä muutaman tunnin välein ja lopulta aamuyöstä en saanut enää unenpäästä uudelleen kiinni. Järkipuoli kyllä tiesi, että aliravitsemustila oli varmasti suuri tekijä siinä, miksi en saanut nukuttua, vaikka olenkin kärsinyt univaikeuksista enemmän tai vähemmän koko elämäni. Syömishäiriöissä ei vain valitettavasti ole kyse järkeilystä, joten ajatuksesta huolimatta en kyennyt toimimaan syömishäiriötä vastaan.

 Sain kuitenkin todella hyvää tukea ja hoitoa ammattilaisilta, mistä olen todella kiitollinen. Kunnolla toipumiseni sai vauhtia alleen tämän vuoden alkupuolella. Vastoin odotuksiani, ravitsemustilan alkaessa korjaantua, väsymys ja totaalinen uupumus eivät alkaneetkaan helpottaa samassa suhteessa. Sen sijaan väsymys tuntui aluksi vain pahenevan ja jatkuvan ikuisesti. Oli vaikeaa pitää yllä tarvittavaa toipumisrohkeutta, kun ruokamäärän lisääminen ei tuonutkaan välittömiä hyviä seurauksia. Onneksi sain tiivistä tukea, jonka avulla jatkoin ravitsemustilan korjaamista. Pelkäsin, että uupumus ei ikinä helpottaisi, sillä se tuntui niin kokonaisvaltaiselta, kaikennielevältä harmaudelta. Tunsin itseni zombiksi, sillä olin täysin turtunut, loputtoman väsynyt ja kaikki ympärillä tuntui vain merkityksettömältä harmaalta massalta. Jopa ajattelu tuntui vaivalloiselta ja keskittymiskykyni oli olematon. Päivät kuluivat kuin automaatiolla, suoritin vain tarvittavia toimia ja odotin, että jälleen yksi päivä olisi selätetty ja pääsisin nukkumaan - vain huomatakseni että en taaskaan saanut kunnolla nukutuksi.

 Nyt joitakin kuukausia jälkikäteen pystyn ilokseni kertomaan, että pahin uupumus on kaikesta huolimatta helpottanut. Uupumus, joka vielä vuoden alussa tuntui kaikenkattavalta ja ikuiselta tuomiolta, on hieman hellittänyt. Olen edelleen todella väsynyt ja tiedostan, etten todellakaan ole vielä siinä kunnossa, että voisin palata opintoihin, mutta tässä muutamia asioita, jotka ovat jo jonkin verran parantuneet ravitsemustilan korjaamisen, levon, ammattiavun ja toimivan lääkityksen myötä:

• Nukun paremmin, parhaimmillaan herään vain 1-2 kertaa yön aikana, ja saan unenpäästä nopeasti uudelleen kiinni. Pystyn nukkumaan jopa 6-7 saakka aamulla.
• Edelliseen lisäten - en enää juuri koskaan herää nälkään kesken yön.
• Ajatukset eivät tunnu enää yhtä tahmeilta ja niitä tuntuu olevan enemmän. Tuntuu melkeinpä konkreettisesti siltä kuin aivoissani olisi saatu käynnistettyä koneistoa uudelleen nyt, kun polttoainetta (ravintoa!) riittää ajattelullekin.
• Fyysinen väsymys on hellittänyt. On yhä harvemmin sellaisia päiviä, kun jalat tuntuvat tonnien painoisilta ja pelkkä paikasta toiseen matkaaminen vaatii ponnistelua. 
• Keskittymiskykyni on parempi. Huomaan sen erityisesti lukiessani kirjaa, pystyn lukemaan jopa useamman sivun ilman suurempaa ajatusten harhailua. Ylipäätään jaksan taas lukea, mikä on ihanaa.
• Varmaan ravitsemustilan korjaantumisen, sopivan lääkityksen ja keskusteluavun yhdistelmä on myös auttanut masennukseen ja ahdistukseen. Oloni on paljon siedettävämpi ja tasaisempi.
• Olen oppinut rentoutumaan ja sallimaan itselleni lepoa paremmin kuin ennen. Pystyn aiempaa paremmin vastustamaan tarvetta ylisuorittaa, olla jatkuvasti touhuamassa ja liikkeellä. 

 Yksi asia, jossa en ole huomannut vielä suuria muutoksia, on turtuneisuus ja merkityksettömyyden tunne. Mikään ei vieläkään tunnu oikein miltään (paitsi toipumiseen liittyvä ahdistus, itseinho ja pelko ovat kyllä voimistuneet viime viikkoina), enkä pysty kiinnostumaan mistään. En pysty näkemään tulevaisuudessani edelleenkään mitään, paitsi syömishäiriön maalaamia uhkakuvia. En tunne itseäni. Syömishäiriö on täyttänyt elämäni niin pitkään, että olen havahtunut siihen, etten oikeastaan tiedä kuka ja millainen olen, mitä haluan elämältä. En pysty kiinnostumaan mistään, eikä ajatus itsensä etsimisestä tunnu houkuttelevalta, enemmänkin oloni on lamaantunut ja pelokas tulevaisuuden edessä. 

 Tiedän kuitenkin, että minulla on tukiverkkoa ammattilaisista ja muutama läheinenkin, joihin tiedän voivani turvautua. Yritän ajatella, että kokonaan tyhjän päälle tippuminen ei ole todennäköistä ja minulla on mahdollisuus ja oikeus ottaa itselleni ja toipumiselleni aikaa. On yksilöllistä, kuinka kauan toipuminen ja uupumuksen selättäminen kestää. Yritän pitää mielessäni hoitohenkilökunnan sanat siitä, että syömishäiriön kaltaisesta kehon pitkäaikaisesta rasituksesta toipuminen voi viedä hyvinkin kauan. Ei saa siis turhaan kiirehtiä ja ruoskia itseään väkisin eteenpäin. Olen sitä paitsi tehnyt jo niin ison työn toipumisen suhteen, että olen päättänyt jatkaa tätä polkua, vaikka syömishäiriö yrittääkin iskeä joka väliin ja houkutella takaisin oireilun pariin. Joku ammattilainen kuvaili minulle joskus, että toipumisesta tekee vaikeaa se, että siinä missä syömishäiriö tarjoaa nopean, väliaikaisen helpotuksen, toipumisen hyödyt näkyvät usein vasta pidemmän ajan päästä, ja aluksi tuntuu siltä, että toipumista edistävät teot vain lisää itseinhoa, ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita. Tätä tietoa olen yrittänyt toistella itselleni vaikeilla hetkillä.

 Lisäksi tiedän, että ravitsemustilani vaatii yhä korjaamista, vaikka syömishäiriö uskottelisi mitä. Olen kuitenkin jo saanut konkreettisia todisteita siitä, että ravitsemustilan korjaaminen tuo mukanaan hyviä asioita pidemmän ajan kuluessa, vaikka juuri sillä hetkellä tuntuisi kamalalta. Yritän siis pitää mielessäni, että en voi jämähtää nykytilanteeseen, vaan minun täytyy korjata ravitsemustilani kokonaan, jotta kehoni ja mieleni pystyvät toimimaan optimaalisesti puolitehon sijaan. Lisäksi järkipuoleni tiedostaa, että ravinnontarve ei suinkaan katoa ravitsemustilan ollessa korjattu, vaan keho tarvitsee energiaa säännöllisesti ja tarpeeksi koko loppuelämänsä ajan. Syömishäiriöpuoli ei voi sietää tätä ajatusta, joten mielessä käy aikamoinen kamppailu näiden puolien kanssa.

 Toivottavasti pystyin omalla kokemuksellani tarjoamaan rohkeutta tai lohtua, mikäli kärsit loputtomasta väsymyksestä ja uupumuksesta syömishäiriösi keskellä. Voin koko sydämestäni vakuuttaa, että ravitsemustilan korjaaminen ja syömishäiriön vastustaminen enemmin tai myöhemmin kyllä tuo mukanaan valtavasti hyviä asioita, vaikka syömishäiriötä vastaan toimiminen on ihan helvetin pelottavaa, ahdistavaa ja vaikeaa, ja voi tuntua tällä hetkellä jopa mahdottomalta. Minä uskon sinuun ja tiedän, että sinusta löytyy kaikki tarvittava rohkeus ja päättäväisyys toipua. Jokainen kuitenkin etenee polullaan omaan tahtiinsa. Jokainen pienikin askel, pienikin syömishäiriötä vastustava teko vie silti eteenpäin. Lupaan, että paremmat ajat ovat kyllä edessä. ♡

Ps. mikäli kaipaat tietoa ja vinkkejä unettomuudesta syömishäiriötä sairastaessa, suosittelen tsekkaamaan nämä Syömishäiriökeskuksen Omenatupa-blogin kirjoitukset: Univaikeudet syömishäiriöiden yhteydessä (osa 1) – Syitä univaikeuksien taustalla ja Univaikeudet syömishäiriöiden yhteydessä (osa 2) – Keinoja univaikeuksien voittamiseen