Syömishäiriön seuraukset (Osa 1) - Psyykkinen puoli

 Syömishäiriön psyykkiset seuraukset

Photo by Jose A.Thompson on Unsplash
 







Syömishäiriö on sairaus, jonka vaikutukset kurottuvat elämän jokaiselle osa-alueelle. Syömishäiriön haittojen rehellinen pohtiminen on vahvistanut omaa toipumismotivaatiotani. Olen myös huomannut, että mitä pidemmälle toipumiseni on edennyt, sitä helpompaa haitat on nähdä ja pitää mielessä myös vaikeina hetkinä.

 Tässä postauksessa listaan syömishäiriön psyykkisiä haittoja. Tietenkin taustalla voi olla myös masennusta tai muita mielenterveyden ongelmia syömishäiriön lisäksi, mutta se on varmaa, ettei syömishäiriö ainakaan paranna vointia pidemmän päälle. On myös ihan selvää, että jo itsessään syömishäiriöön usein liittyvä aliravitsemus aiheuttaa monia psyykkisiä seurauksia. 

 Kun tunnistaa ja nimeää haitat, joita syömishäiriö on omaan elämään aiheuttanut, on helpompaa pitää yllä toipumismotivaatiota silloinkin, kun olo on hyvin hankala. Toipuminen voi tuntua pelottavalta, kamalalta ja ahdistavalta, mutta samaan aikaan tietää, että syömishäiriön tie on tuhoon tuomittu. Ainoa mahdollisuus on siis mennä kohti toipumista, vaikka silloin joutuukin astumaan polulle, joka tuntuu tuntemattomalta ja vaaralliselta.

 Tässäpä näitä:


Itsensä kadottaminen

Syömishäiriö valtaa koko elämän. On ollut kivuliasta tajuta, että elämäni on ollut syömishäiriön vuoksi tauolla viimeiset 8 vuotta, melkein vuosikymmenen. Olen sairastanut alle teini-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi asti ja havahtunut huomaamaan, että elämäni on tässä välissä valunut ohi, eikä minulla ole hajuakaan kuka olen.

Tätä katkeruutta ja surua menetetyistä vuosista en toivoisi kenellekään. Mitä nopeammin saat apua syömishäiriöösi ja aloitat toipumisen, sitä parempi. Voin vannoa, että syömishäiriön polun päässä ei odota kiitoksia, onnea tai juhlapuheita. 

Aivosumu

Ajatukset eivät yksinkertaisesti kulje, vaan tuntuvat tahmeilta ja katkeilevat jatkuvasti kesken. Tuntuu, ettei edes jaksa ajatella, aivan kuin aivot olisi asetettu virransäästötilaan. 

Luovuuden katoaminen

Olen varsinkin nuorempana ollut hyvin luova ihminen ja tykännyt piirtää, maalata, kirjoittaa, kuunnella musiikkia, askarella... tehdä vaikka mitä. Mitä pidempään syömishäiriöni on jatkunut, sitä kuihtuneemmaksi luova ajatteluni on käynyt. 

Viimeisen parin vuoden aikana en ole pystynyt enää mihinkään luovaan tekemiseen. Pelkkä musiikin kuuntelukin tuntuu vastenmieliseltä ja kuormittavalta. En tiedä, mistä se johtuu, sillä ennen kuuntelin musiikkia aktiivisesti laidasta laitaan ja hyvin paljon. Ehkä mieleni on syömishäiriön vuoksi niin kuormittunut, että ei vain kestä musiikin kaltaisia ylimääräisiä ärsykkeitä.

Keskittymiskyvyttömyys

Mihinkään ei pysty keskittymään. Mikäli on edes jaksanut avata kirjan, huomaa yhtäkkiä lukeneensa saman lauseen kohta kymmenen kertaa. Asioita unohtelee jatkuvasti.

Kiinnostuksen puute

Mikään ei kiinnosta. Pahimpina hetkinä en jaksanut edes nousta sängystä. Päivät kuluivat poissaolevasti kännykkää selaten tai seiniä tuijotellen. Samaan aikaan tunnit tuntuivat piinallisen pitkiltä, mutta toisaalta en pystynyt keksimään mitään, jolla saada aika kulumaan.

Mikään ei tunnu miltään

Sisäinen tunnemaailma on täysin kuollut. Syömishäiriö turruttaa ehkä negatiiviset tunteet, harmi vain, että siinä samalla menevät myös kaikki hyvät. 

Kun rakas lemmikkini, jonka olin saanut aivan pienenä lapsena, kuoli, en tuntenut mitään. Oli aika pelottavaa, kun samaan aikaan tiedosti, että tämän ehkä pitäisi tuntua joltain, mutta mikään ei vain liikahtanut sisälläni. Sama toistui erään läheisen joutuessa sairaalaan.

En tuntenut mitään silloinkaan, kun ystäväni antoi erään hyvin merkityksellisen lahjan, josta kyllä ajatuksen tasolla tiesin, että minun pitäisi olla liikuttunut ja kiitollinen. Ei tuntunut miltään, kun valmistuin ja sain opiskelupaikan. Mikään ei vain tunnu tavoittavan sisintäni.

Pakonomainen ruoan, painon ja liikunnan ajattelu

Siinä missä aivosumu peittää alleen kaiken muun, syömishäiriöajatuksille kyllä on tilaa. Se vähäinen ajattelutyölle käytettävissä oleva energia kuluu ruoan, kaloreiden, kompensaatiokeinojen, liikunnan, painon, kehon ulkomuodon ja ravitsemuksen pakonomaiseen ajattelemiseen. 

Aivoissa tuntuu olevan käynnissä jatkuva itseruoskinta, laskelmointi ja suunnittelu. Millekään muulle ei yksinkertaisesti jää mielessä tilaa, mikä saa elämän kapeutumaan yhä vahvemmin syömishäiriöoireilun ympärille.

Sairaalloisen tiukat rutiinit

Mitä vahvemmin syömishäiriö on ohjannut elämääni, sitä absurdimmiksi ja tiukemmiksi myös rutiinit ovat muuttuneet. Nykyään käytän mittarina sitä, että rutiini ei todennäköisesti ole terveellä pohjalla silloin, kun siitä poikkeaminen aiheuttaa ahdistusta. Rutiinien ei kuulu olla elämää rajoittavia.

Pahimmillaan minun on täytynyt esimerkiksi syödä ateriani täsmälleen oikealla kellonlyömällä. Ateriaa ei voinut aikaistaa, vaikka nälkä olisi tullut jo ennen ennaltapäättämääni aikaa tai minulla oli menoa juuri silloin, kun ateria olisi "pitänyt" syödä. Jos ateria puolestaan venyi tämän ajankohdan yli, jätin sen välistä ja söin vasta seuraavaan "sallittuun" ateria-aikaan. 

Ruoka-ajat alkoivat siis hallita ja rytmittää elämääni, mistä seurasi elämän kaventuminen kotikuvioihin. On aika vaikea lähteä minnekään, jos kaikki tekemiset täytyy sovittaa tiukkojen ruoka-aikojen asettamiin raameihin.

Minun piti myös syödä aina tiettyjä asioita tietyillä aterioilla. Oli maailmanloppu, jos kotoa ei löytynytkään esimerkiksi aivan tiettyä jogurttia tai tiettyjä omenoita.

Muut pakko-oireet

Pahimpina oireilujaksoina on toimintaani ilmaantunut myös muunlaisia pakko-oireita. Moni niistä on liittynyt esimerkiksi hygieniaan. Aloin pestä käsiäni epänormaalin usein, varsinkin ruokaa tehdessäni. En voinut koskea ruokaan käsilläni, vaikka olisin juuri pessyt ne, vaan söin esimerkiksi leivän paperilla kiinnipitäen. Hedelmät täytyi syödä lohkoina haarukan avulla. 

Minulle alkoi ilmaantua hyvin järjettömiä ajatusketjuja siitä, kuinka bakteerit tai virukset leviäisivät joltakin pinnalta omiin käsiini ja sitä kautta ruokaani, huolimatta siitä, miten usein käsiäni desinfioin ja pesin. En voinut syödä muiden tekemää ruokaa, koska luottanut heidän olevan tarpeeksi huolellisia hygienian suhteen. Kun vielä asuin vanhemmillani, aloin jopa vahtia heidän käsien pesemistään ruokaa laittaessa tai ulkoa tultaessa. Ei kenties kovin yllättävää, että tunnelma kotona oli ajoittain vuokseni hyvin kireä.

Syömishäiriö aiheutti myös useita muita täysin irrationaalisia ajatuksia. Pelkäsin esimerkiksi, että huulirasva saattaisi lihottaa. Muille leipoessani puolestaan pelkäsin, että jos käsiini meni leipoessa rasvaa, sitä voisi jäädä hiukan sormiini pesemisestä huolimatta. Jos sitten hieraisisin kasvojani tai joutuisin koskemaan ruokaani sitä valmistaessa, rasvaa voisi päätyä elimistööni ja lihoisin saman tien muodottomaksi. 

Eristäytyminen

Syömishäiriön alkaessa hallita koko elämää katse tuntuu kääntyvän ikään kuin sisäänpäin. Ulkomaailma kiinnostaa yhä vähemmän ja alkaa tuntua merkityksettömältä, sitä haluaa vain elää rauhassa syömishäiriön luomassa kuplassa. Elämä on niin tiukkojen sääntöjen hallitsemaa, että yhteydenpito muihin vaikeutuu jo senkin takia. Toisaalta oma oireilu saattaa myös hävettää, eikä sitä halua näyttää muille. Voi myös olla niin uupunut ja masentunut, että ei yksinkertaisesti jaksa pitää yllä merkityksellisiä ihmissuhteita.

Moni ihmissuhteeni on kuivunut kokoon oman eristäytymiseni takia. Olen nuori aikuinen, jolla on tasan yksi ystävä (josta tosin olen hyvin kiitollinen), joka ei ole koskaan seurustellut tai kokenut edes jonkinasteista läheisyyttä (eikä se tunnu edes mahdolliselta omassa elämässäni) ja joka edelleen pelkää sosiaalisia tilanteita. En voi mitään sille, että tunnen olevani jäljessä muita ikäisiäni.

Seksuaalinen haluttomuus

Tästä ehkä harvemmin kuulee puhuttavan syömishäiriöiden yhteydessä, mutta ainakin itselläni syömishäiriö on vienyt kaikki halut. Tämä lienee osin ihan looginen seuraus vähentyneestä hormonitoiminnasta, kun keho on lakannut ylläpitämästä kuukautiskiertoa. (Huom. kaikilla syömishäiriötä sairastavilla kuukautiset eivät jää pois, vaikka keho olisi todella aliravittu! Kuukautisten puuttumista/puuttumattomuutta ei voi pitää mittarina tilanteen vakavuudesta. Syömishäiriöt ovat sitä paitsi ennen kaikkea mielen sairauksia, joita ei voida laittaa vakavuusasteikkoon fyysisten oireiden perusteella).

Sen lisäksi, että haluttomuus voi johtua aliravitsemukseen liittyvistä fysiologisista syistä, siihen vaikuttaa varmasti myös monet psyykkiset tekijät, kuten negatiivinen kehonkuva, masennus, uupumus tai mahdolliset traumaattiset kokemukset.

Lisäksi monilla mielialalääkkeillä voi olla sivuvaikutuksena seksuaalista haluttomuutta, joten aina haluttomuuden syy ei löydy pelkästään syömishäiriöstä tai muista mielenterveyden haasteista. Itsellänikin haluttomuuden taustalla lienee näiden syiden yhdistelmä, mutta olen silti huomannut myös kulloisenkin ravitsemustilani vaikutuksen siihen. Syömishäiriön osuutta asiaan ei siis voi ainakaan kokonaan kiistää.

Ärtymys

Pinna jatkuvasti kireällä, läheisille napsahtelu milloin mistäkin pienestä asiasta... en ole totisesti syömishäiriöni keskellä useinkaan ollut kovin mukavaa seuraa. Pahinta on, että sitä kyllä tajuaa käyttäytyvänsä väärin, mutta ei vain pysty hallitsemaan ärtymystään. Syömishäiriö saa monesti käyttäytymään tavalla, joka sotii omia arvoja vastaan eikä kuvasta sitä, millainen ihminen oikeasti on.

Näköalan kapeutuminen

Elämä on kaventunut pelkäksi syömishäiriön kanssa luovimiseksi, eikä tulevaisuudelta osaa oikein odottaa mitään. Pahimpina hetkinä ei edes näe itsellään tulevaisuutta. Vaikka tiedostaisi sairastavansa syömishäiriötä, saattaa tuntua, ettei itsellä ole muita vaihtoehtoja. 

Ylisuorittaminen

Tämä on muna vai kana -tyyppinen ilmiö, sillä on vaikeaa sanoa, onko ylisuorittaminen yksi sairastumiseen vaikuttanut syy, vai kenties syömishäiriön seuraus. Omalla kohdallani ylisuorittaminen ja syömishäiriö ovat erottamattomasti toisiinsa kietoutuneita, enkä osaa sanoa, kumpi on syy ja kumpi seuraus.

Jälkikäteen tarkasteltuna pystyn kuitenkin näkemään, että syömishäiriön myötä ylisuorittamiseni kuitenkin paheni todella paljon, etenkin opiskelujen suhteen. Täydellisyyden tavoitteleminen ruokavaliossa ja elintavoissa laajeni koskemaan myös kaikkea muuta elämässäni. Ylisuorittamalla yritin välttää epäonnistumiset, pitää yllä haavoittumattomuuden ja pystyvyyden kulissia.

Tunne, ettei ole mitään annettavaa

Kaiken edellä kuvatun ja muun syömishäiriön aiheuttaman kamaluuden jälkeen ei liene ihmeellistä, että käteen jää vain kalvava tunne siitä, ettei itsellä ole mitään annettavaa muille. Sitä tuntee olevansa vain merkityksetön, kävelevä tyhjä kuori. Mieleen vyöryy ajatuksia siitä, että oikeastaan on muille vain taakaksi. Jos sitä paitsi on täysin merkityksetön ja arvoton, mikä pointti omalla elämällä edes on? Pahimmillaan ajatukseni ovat olleet itsetuhoisia, totaaliseen synkkyyteen vajonneita.


Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Toivon päivääsi lempeyttä ja armollisuutta. Toipuminen on mahdollista ihan kaikille. ♡




Kommentit

Suositut tekstit