Syömishäiriön ulkoistaminen

Syömishäiriön ulkoistaminen tekniikkana 

- sekä oma näkökulmani

Image by Mohamed Hassan from Pixabay

 

 Syömishäiriön ulkoistaminen on monille erittäin hyödyllinen ja toimiva tapa tarkastella syömishäiriötään ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sitä. Halusin kuitenkin kirjoittaa postauksen omasta kokemuksestani, koska tuntuu, että olen törmännyt paljon harvemmin sellaisten henkilöiden näkökulmiin, joille ulkoistaminen ei ole ollut niin toimiva tekniikka. Kuten Kirsi Broström kirjoittaa Syömishäiriöliiton blogissa (Tukea syömishäiriöstä toipumiseen – syömishäiriö ja ulkoistamisen tekniikka, 26.4.21) ulkoistaminen on vain yksi jäsennystekniikka muiden joukossa, eikä sovi kaikille.

 Syömishäiriön ulkoistamisella tarkoitetaan sitä, että syömishäiriö nähdään sairastuneen todellisesta minästä erillisenä. Syömishäiriö ei ole koskaan kenenkään oma valinta ja se saa käyttäytymään ja toimimaan tavoilla, jotka eivät missään tapauksessa edusta sairastuneen omaa minää. Niinpä monia helpottaa jäsentää syömishäiriötä jonkinlaisena loisena tai hirviönä, joka on vallannut oman mielen. Monia helpottaa myös nimetä syömishäiriö: olen kuullut puhuttavan esimerkiksi Voldemortista, Pimennosta tai peikosta. Ulkoistaminen auttaa sairastunutta itseään sekä mahdollisesti hänen läheisiään asettumaan yhdessä syömishäiriötä vastaan.

 Toki ajattelen, että syömishäiriötä täytyy aina jollakin tasolla ulkoistaa, jotta pystyy erottelemaan, mikä on syömishäiriön tuottama ajatus ja mikä puolestaan terveen minän. Itse puhun yleensä syömishäiriöpuolesta ja terveestä/järkipuolesta. 

 En ole kuitenkaan samaistunut ulkoistamistekniikkaan siinä mielessä, että minua olisi auttanut ajattelu syömishäiriöstä omana yksikkönään, joka määrää minut toimimaan jollakin tavalla. Minua ei ole myöskään auttanut, jos hoitohenkilöt ovat sanoneet, että taistelemme yhdessä syömishäiriöpeikkoa vastaan tms. En vain ole pystynyt samaistumaan tähän näkökulmaan ollenkaan ja se on ajoittain tuntunut siksi jopa kiusaannuttavalta. Sellaista vinkkiä voisin antaa hoitohenkilökunnan suuntaan, että kannattanee aina kysyä asiakkaalta, kokeeko hän ulkoistamisen toimivaksi tavaksi puhua syömishäiriöstään. (Huom.: kannattaa aina suoraan sanoa hoitohenkilöillesi, jos koet, että et tule ymmärretyksi tai näkökulmasi kohdatuksi. Suora puhe tekee kommunikaatiosta paljon sujuvampaa. Helpottaa myös hoitohenkilöitäsi, kun he tietävät, mikä juuri sinulle toimii ja mikä ei!)

Miten minä hahmotan syömishäiriöni?

 Yritän nyt kuvailla, miten itse hahmotan syömishäiriöni. Vaikka pyrinkin erottelemaan tarkasti, mitkä ovat syömishäiriöajatuksia ja mitkä terveitä, en silti näe syömishäiriötä jotenkin mielestäni tai itsestäni erillisenä asiana. Ajattelen, että syömishäiriöni on täysin minun mieleni ja aivojeni yksilöllinen tuotos. Kaikki siinä perustuu juuri minun yksilöllisiin kokemuksiini ja ajattelumalleihini. Lisänä on tietenkin myös yleiset aliravitsemuksen vaikutukset ihmisen ajattelukykyyn ja toimintaan, joita ihan tutkitusti ihmisillä ilmenee. 

 

 Vaikka kaikissa syömishäiriöissä oireilutavasta riippumatta on yllättävän paljon samaa, on niissä toisaalta myös paljon yksilöllisiä eroja. Jos haastatellaan vaikkapa kahta anoreksiaa sairastavaa henkilöä, voivat heidän ajatuksensa ja kokemuksensa olla yllättävänkin erilaiset, vaikka pintatasolla oireilu vaikuttaisi samantapaiselta.

 Tavallaan ajatukseni punainen lanka on siis se, että syömishäiriö ei ole mikään ulkopuolelta iskenyt bakteeri- tai virustauti, vaan oman mieleni tuottama sairaus, joka on syntynyt (hyvin epäterveeksi) selviytymiskeinoksi, kun elämässäni on ollut vaikeaa. Se ei ole siis jokin voittamaton, tuntematon vihollinen, vaan juuri niin vahva kuin oma mielenikin, tasaveroinen vastustaja. Ja koska elämäntilanteeni on nykyään hyvin erilainen, tasaisempi ja turvallisempi, kuin aikoinaan sairastuessani, minulla ei ole enää tarvetta syömishäiriön kaltaiselle selviytymiskeinolle. Siispä ajatusketjuni lopputulos on, että mieleni voi nykytilanteessa olla tarpeeksi vahva päästäkseen irti syömishäiriöisistä ajattelumalleistaan.

 En osaa myöskään ulkoistaa ajatuksiani siten, että syömishäiriö olisi se jokin, joka haluaa laihtua, olla kontrollissa ja kurinalainen, täydellinen. Sen sijaan tunnen, että se olen minä, minun mieleni, joka näitä asioita haluaa tai on halunnut. Tarkemmin sanoen ehkä jokin osa minua. Ehkä jokin sellainen osa, jolle on tuotettu tuskaa ja satutettu, mutta kuitenkin yhtä kaikki osa minua. Jotta toipuisin syömishäiriöstä, minun täytyy oppia elämään näiden satutettujen ja vääristyneiden mieleni osien kanssa. Ne eivät vain maagisesti häviä syömishäiriöstä toipuessa, vaan tarvitsevat käsittelyä vielä senkin jälkeen. Muuten tuntuisi, että jätän takaportin auki mahdollisuudelle sairastua uudestaan.

 Toivottavasti kuvailustani sai edes joten kuten selvää, miten itse hahmotan syömishäiriön. Sitä on yllättävän vaikeaa pukea sanoiksi, koska syömishäiriö on niin kokonaisvaltainen ja tunnetasolla oleva kokemus. 

 Kuten sanottua, ulkoistaminen on vain yksi jäsentelytapa siinä missä omakin näkökulmani. Tärkeintä on, että löytää sellaisen ajattelutavan, joka auttaa itseä tarkastelemaan syömishäiriötään. Jokaisen kokemus on yksilöllinen, joten tietenkään mikään yksi jäsennystekniikkakaan ei voi sopia kaikille patenttiratkaisu-tyylisesti. Ei kannata myöskään jäädä minkään tietyn lähestymistavan vangiksi, vaan kokeilla avoimin mielin kaikenlaisia näkökulmia ja poimia niistä ne, jotka auttavat juuri omassa toipumisessa ja ajattelutyössä. Eri toipumisen vaiheissa voivat myös auttaa erilaiset lähestymistavat, joten kannattaa pitää mieli avoinna senkin suhteen, minkä milloinkin kokee samaistuttavana.

 Kiitos, että luit. Muistutus: jokainen meistä ansaitsee toipua ja voida paremmin. Olet tärkeä ja riität juuri tuollaisena. ♡