Painonnousun sietäminen syömishäiriöstä toipuessa 

 Miten kestää painonnousu ja kehon muuttuminen syömishäiriöstä toipuessa? Aina syömishäiriöihin ei liity oireena painonlaskua, mutta varsinkin rajoittavista syömishäiriöistä toipuminen tarkoittaa yleensä vääjäämättä myös sitä, että painon on noustava. Samaan aikaan syömishäiriö huutaa vastaan, sillä ajatus painonnoususta voi tuntua sietämättömältä, mahdottomalta ja pelottavalta, ja siihen saattaa liittyä sairauden värittämiä ajatuksia epäonnistumisesta, luovuttamisesta ja katastrofaalisista kehityskuluista. 

 Tässä postauksessa jaan omia kokemuksiani ja itselläni toimineita vinkkejä siitä, miten painonnousua pystyy paremmin sietämään toipumisen aikana ilman, että ahdistus ja itseinho ajavat oireilemaan syömishäiriöisesti, esimerkiksi liikkumalla tai kompensoimalla. 

 Itselleni ajatus painonnoususta on ollut ja on edelleen ehkä isoin pelko ja haaste toipumiselle. Siinä missä monessa asiassa on onnistunut hellittämään kontrollista, painon nouseminen on edelleen asia, jonka hyväksymisen ja sietämisen kanssa kamppailen jatkuvasti. Samaan aikaan tiedän, että se on välttämätöntä voidakseni toipua ja voida paremmin. 

 Tietenkin toipumisprosessin aikana tulee myös takapakkeja, jolloin sortuu toimimaan syömishäiriön mukaan. Itselleni sattuu sellaisia tilanteita vieläkin päivittäin. Tiedostan siis, etten ole vielä lähelläkään syömishäiriöstä vapautumista. Tärkeää on silti yrittää nähdä omat onnistumisensa ja se, kuinka pitkälle on jo päässyt. Toipumisessakaan ei tarvitse olla täydellinen. Vaikka välillä tulee kompastuttua tai hairahdettua toipumisen polulta pahemminkin, aina voi korjata suuntaansa takaisin toipumista kohti.

    1. Tee itsellesi faktat selväksi

 Olen luonteeltani ihminen, joka haluaa aina tarkastella asioita tiedon ja järkiperusteiden kautta. Tietenkin faktat ja järkiperustelut auttavat syömishäiriöistä toipuessa vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta olen silti kokenut hyödylliseksi ympäröidä itseni syömishäiriöitä, toipumista ja hyvinvointipainoa koskevalla luotettavalla tiedolla. 

 Painon suhteen tämä on tarkoittanut käytännössä sitä, että olen lukenut aliravitsemuksen vaikutuksesta kehoon ja mieleen. Olen yrittänyt vakuuttaa itseni siitä, että ilman aliravitsemustilan korjaamista ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista toipua kokonaan - ihan jo siltäkin kannalta, että tiedetään, miten aliravitsemus vaikuttaa ajattelukykyyn. Ravitsemustilaa korjattaessa tapahtuvasta painonnoususta kannattaisikin sitä paitsi puhua painon korjaantumisena, koska siitä on kyse.

 Lisäksi suosittelen lukemaan esimerkiksi biologisesta hyvinvointipainosta, läskifobiasta ja laihdutuskulttuurista yhteiskunnassamme sekä intuitiivisesta syömisestä. Tutkitun, luotettavan tiedon avulla on mielestäni mahdollista pohtia omaa suhdettaan painoon ja kehoonsa uusista näkökulmista.

 Luotettavaa ja turvallista tietoa syömishäiriöistä saat vaikkapa Syömishäiriöliiton sivuilta.

    2. Vapaudu vaa'asta

 Yritin vuosia toipua ja toisaalta seurasin kuitenkin tiiviisti painoani - myös silloin, kun olin näennäisesti terveellä painoalueella (paino sanalla näennäisesti, koska jälkikäteen ajateltuna rajoitin edelleen syömistäni noina aikoina. Vaikka siis olin BMI:n mukaan tuolloin normaalipainossa, ymmärrän, että biologinen hyvinvointipainoni voi olla jotakin muuta).

 Mitä vahvemmin syömishäiriöoireet ovat hallinneet elämääni, sitä pakonomaisemmaksi myös vaa'alla ravaamiseni on käynyt. Tänä vuonna kuitenkin vihdoin luovuin vaa'asta ja punnitukset hoitajien luona alettiin tehdä niin, etten näe lukua. Aluksi kontrollista irti päästäminen tuntui todella vaikealta ja pelottavalta, mutta vähitellen olen alkanut kokea myös vapautuneisuutta. Elämäni ei enää pyöri pakonomaisesti vaa'an ympärillä, eikä päiväni lähde käyntiin sillä, että vaa'an lukema sanelee, olenko onnistunut vai epäonnistunut ihminen.

 Olen vakaasti sitä mieltä, että ei ole mitään syytä, miksi omasta painosta tarvitsisi olla itse tietoinen. Kannattaa todella pohtia, mihin vaa'an lukua oikeastaan tarvitsee (ja syömishäiriön motiiveja ei tähän lasketa!)? Jep, aika harvaan asiaan - itse en ainakaan keksi yhtään. Mikäli painolukema joskus tarvitaan vaikkapa jotain lääketieteellistä operaatiota varten, riittää tällöinkin, että hoitava taho sen mittaa. Omassa arjessa painolukemalla ei pitäisi olla mitään merkitystä, eikä ole mitään syytä, miksi sitä pitäisi säännönmukaisesti seurata.

    3. Lopeta body checking

 Tämä on ehkä helpommin sanottu kuin tehty, sillä ainakin itselläni body checking (eli oman kehon jatkuva tarkkailu) on niin vahva syömishäiriöoire, että en usein ole edes tietoinen tehdessäni sitä. Kuitenkin jatkuva body checking pitää turhaan yllä syömishäiriöoireilua ja huomiota omassa kehossa.

 On silti joitain tapoja, joilla olen pyrkinyt vähentämään omaa vartalon tarkkailuani. En omista kotonani enää ollenkaan kokovartalopeiliä, mikä vähensi radikaalisti peilin ääressä vietettyä aikaa arjessa. Lopetin vähitellen myös itseni kuvaamisen ja videoinnin body checking -mielessä ja tavoitteena on saada poistettua vanhat body checking -kuvat jossain vaiheessa galleriastani (en ole vielä siihen ryhtynyt, koska tiedän vanhojen kuvien triggeröivän itseäni pahasti). Yritän kaupungillakin kävellessäni tietoisesti olla vilkuilematta joka ikiseen heijastavaan pintaan, joka tulee vastaan. 

 Uskon, että body checking on mahdollista lopettaa, tai ainakin sitä on mahdollista vähentää askel kerrallaan. Alussa on vaikeaa, koska toimintatavat ovat automatisoituneet osaksi arkea: peilin eteen tulee jumiuduttua kuin itsestään joka kerta, kun sen ohi kävelee jne. Kun pitkäjänteisesti lopettaa kehonsa tarkkailun joka kerta, kun itsensä saa siitä kiinni, muutos parempaan on mahdollinen.

    4. Vaatekaapin läpikäynti

 Luovu liian pienistä vaatteista. Syömishäiriö saattaisi haluta säilyttää ne, jolloin niistä muodostuisi tavoitevaatteita tai jonkinlaisia muistutuksia vanhasta. Fakta on kuitenkin se, että et tee liian pienillä vaatteilla mitään, jos aiot aidosti toipua. Ei ole mahdollista palata vanhaan, syömishäiriön aikaiseen, aliravittuun kehoon millään terveellä tavalla. Liian pienet vaatteet siis ylläpitävät unelmaa tai ideaalia, jota ei oikeastaan ole edes olemassa.

 Lisäksi itseäni auttoi se, että luovuin sellaisista vaatteista, jotka kyllä sopivat kokonsa puolesta, mutta muistuttivat jollain tapaa sairausajasta. Ei ole toipumista tukevaa säilyttää vaatteita, jotka joka kerta aktivoivat mielessä syömishäiriöajatuksia tai kipeitä muistoja. 

 Kannattaa myös käydä vaatekaappinsa läpi siltä kannalta, mitkä vaatteet tuntuvat päällä mahdollisimman mukavilta. Itse lopetin joitakin viikkoja sitten tiettyjen tiukempien farkkujen käyttämisen toistaiseksi kokonaan. Ahdistuin nimittäin hyvin paljon siitä, miten huomasin kehoni muutoksen tavassa, jolla farkut alkoivat istua eri tavalla. Yritän siis pukeutua sellaisiin vaatteisiin, jotka eivät kiristä tai muuten tunnu epämukavilta päällä. Joustavat vaatteet auttavat myös kestämään ruokaluihin liittyvää turvotusta, joka myöskin aktivoi paljon syömishäiriöajatuksia.

    5. Lepohetki ruokailun jälkeen

 Ruokailut ja etenkin niiden jälkeiset hetket ovat itselleni kaikista haastavimpia, sillä niissä aktivoituu hyvin paljon syömishäiriöisiä, itseinhoisia ja painonnousun pelkoon liittyviä ajatuksia. Siispä on mielestäni tärkeää kiinnittää näihin hetkiin huomiota ja miettiä, miten niistä saisi edes hieman siedettävämpiä. 

 On hyvin yleistä syömishäiriöstä toipuessa, että ruokailujen jälkeen voi tulla erilaisia epämukavalta tuntuvia oireita, kuten turvotusta, pahoinvointia, epämukavan täysi olo tai palelu. Itsellä nämä jatkuivat pitkään ruokailujen jälkeen, mutta ovat onneksi nyt alkaneet helpottaa, kun keho on jo alkanut uudelleen tottua isompiin, normaaleihin ruokamääriin. 

 Tietenkin turvotus ym. ovat täysin normaaleja ilmiöitä, jotka kuuluvat jokaisen terveenkin ihmisen elämään. Ei siis kannata odottaa, että ne täysin katoaisivat syömishäiriöstä toipuessa. Voimakkaat epämukavat olotilat ruokailun jälkeen kuitenkin kyllä helpottavat, kun vain uskaltaa jatkaa syömällä säännöllisesti joka aterialla tarpeeksi. Turvotus aterian jälkeen on siis täysin normaalia, eikä todellakaan merkki äkillisestä painonnoususta, kuten syömishäiriö joskus saa pelkäämään.

 Ahdistus on usein huipussaan juuri syömisen jälkeen ja tasaantuu sitten vähitellen. Ahdistus helposti pahentaa fyysistä oloa ruokailun jälkeen, koska on niin jännittynyt ja levoton. Itseäni onkin helpottanut lepohetken rauhoittaminen ruokailujen jälkeen. Kuumavesipullon tai kauratyynyn lämmittäminen sylissä pidettäväksi auttaa paleluun ja tarjoaa myös aistimuksen johon keskittyä. Usein neulon, katson sarjaa tai teen jotakin muuta, jolla saan suunnattua huomiotani muualle kehosta ja ahdistuksesta. Myös stressipallot tms. ovat osoittautuneet toimiviksi.

 Lepääminen ruokailun jälkeen on hyväksi myös ihan ruoansulatuksen kannalta. Ei siis kannata lähteä ainakaan touhuamaan mitään kovin aktiivista heti syömisen jälkeen, vaikka ei varsinaista lepohetkeä haluaisikaan tai ehtisi pitää. 

 Hankalaan fyysiseen oloon ruokailun jälkeen voi auttaa jalkojen nostaminen esimerkiksi seinää vasten - kannattaa myös itse kokeilla, mikä asento tuntuu itsestä mukavimmalta. Itse käperryn helposti ahdistuneena, mutta jalkojen koukussa pitäminen sylissä vain pahentaa fyysistä oloa ja sitä kautta syömishäiriöahdistusta! Siispä kannattaa kiinnittää huomiota myös asentoonsa.

    6. Keho on aina sinun puolellasi

 Tämä on ehkä vinkeistäni kaikista vaikein itselleni sisäistää. Samalla se on kuitenkin ajatus, jota olen kypsytellyt mielessäni jo jonkin aikaa. Fakta on se, että keho pyrkii pitämään meidät elossa ja hyvinvoivana kaikin keinoin. Samaan aikaan kuitenkin jatkuvasti laiminlyömme kehomme viestejä ja tarpeita. Useiden ihmisten kehosuhteesta puuttuu siis vastavuoroisuutta. 

 Syömishäiriö on yksi, aika äärimmäinen tapa kaltoinkohdella omaa kehoaan. Siitä huolimatta, miten paljon syömishäiriö saa meidät kehojamme rääkkäämään, keho kuitenkin tekee kaikkensa selviytyäkseen, pelastaakseen henkemme. Se joutuu tekemään kompromisseja, jotta saa liian vähäisen ravinnon riittämään edes elintärkeimpiin elintoimintoihin, kuten siihen, että sydän jaksaa sykkiä. Niinpä se esimerkiksi hidastaa aineenvaihduntaa, alkaa hajottaa lihaksia saadakseen lisää energiaa ja saa meidät ajattelemaan pakonomaisesti ruokaa. 

 Olen itsekin suuttunut keholleni näistä muutoksista, mutta nyt pystyn näkemään myös toisen puolen: moni ikävältä tuntuva aliravitsemuksesta seurannut oire on itse asiassa merkki siitä, että keho tekee kaikkensa pitääkseen minut hengissä. Aiemmin olen tulkinnut ne merkkinä heikkoudesta, epäonnistumisesta ja pitänyt kehoani vihollisenani - aika vääristynyttä, eikö?

 Miten tämä kaikki siis liittyy painonnousun sietämiseen? Kaikesta huolimatta minun on myönnettävä, että kehoviha ja itseinho ovat edelleen erittäin vahvasti läsnä elämässäni koko ajan. Mikään ei tunnu horjuttavan niitä, enkä tällä hetkellä en jaksa uskoa, että pystyisin joskus suhtautumaan itseeni edes neutraalisti vihan ja inhon sijaan. Silti ajatus siitä, että keho on puolellani tai ainakin yrittää pysytellä hengissä, on näkökulma, jonka yritän itseinhosta huolimatta pitää mielessäni. Painonnousun ei tarvitse tuntua minusta hyvältä. Tiedän, että se on pakollinen seuraus siitä, että edes yritän lisätä vastavuoroisuutta itseni ja kehoni välillä. Loppujen lopuksi tämä keho on kuitenkin ainoa, joka minulla on ja sen kanssa minun on pystyttävä elää tämä elämä. On meidän molempien kannalta helpompaa, jos en toiminnallani ylläpidä jatkuvaa ristitulta välillämme.

 Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin lopetan tämän kirjoituksen. Jos sinulla on oma vinkki painonnousun hyväksymiseen tai sietämiseen syömishäiriöstä toipuessa, jätä ihmeessä kommenttia!

 Toivotan myös paljon voimia ja rohkeutta kaikille, jotka tälläkin hetkellä kamppailevat syömisen ja kehonkuvansa kanssa. ♡