Tervetuloa blogiini!

Tervehdys,

ja lämpimästi tervetuloa blogiini kuulemaan ajatuksiani syömishäiriöstä toipumisesta ja aihepiirin ympäriltä! Taustaltani löytyy myös loppuunpalaminen, masennus ja ahdistuneisuushäiriö, joten näitäkin aiheita varmaan sivuan kirjoituksissani.

Päädyin aloittamaan tämän blogin, koska kaipasin väylää, jossa jakaa ajatuksiani, oivalluksiani ja tunteitani syömishäiriöstä toipumiseen liittyen. Toivon, että edes joku saattaisi löytää blogistani samaistumispintaa, uusia näkökulmia tai tunteen siitä, ettei ole yksin. Ehkä asioiden jäsentely kirjoittamalla auttaa myös omassa toipumisessani.

Ehkä luontevinta olisi aloittaa kertomalla vähän taustastani. En esiinny blogissa omalla nimelläni, mutta valitsin nimimerkikseni Marin, jolla minua saa mieluusti kutsua! Ainakin nyt tuntuu siltä, etten halua jakaa elämästäni liian tarkasti, eli en rupea selostamaan koko elämänpolkuani tunnistamisvaaran vuoksi. Pääkohdat lienee silti hyvä tuoda esiin, jotta on selvää, millaiselta pohjalta ajatuksiani kirjoitan.

Sairastuin syömishäiriöön teini-iän kynnyksellä, mutta kehonkuvan ongelmat ja itseinho ovat jo paljon vanhempaa perua. Jälkikäteen ajateltuna onkin ehkä keinotekoista vetää mitään tiettyä rajaa siihen, milloin itse syömishäiriö alkoi. Mutta yläasteen alussa aloin selvimmin oireilla syömisen suhteen, joten siitä olen kuvaillut sairauden alkaneen. 

Aika klassisesti se alkoi karkkilakosta ja vei aika nopeasti ortorektiseen syöksykierteeseen. Lopulta painoni laski sen verran, että kouluterveydessä huolestuttiin ja puututtiin tilanteeseen. Seurasi joitain vuosia, jotka vietin ilman keskusteluapua, yhä vahvasti oireillen, mutta olin saanut painoani korjattua sen verran, ettei siitä huolestuttu enää terveydenhuollon puolella. Tässä vaiheessa minulta puuttui vielä sairaudentunto, joten syömishäiriö oli vain tyytyväinen pystyessäni välttämään muiden puuttumisen toimiini. Jossakin vaiheessa ymmärsin lopulta itsekin sairastavani syömishäiriötä ja hakeuduin keskusteluavun piiriin. Seurasi muutama vuosi, joiden aikana kyllä otin haparoivia askeleita toipumisen suuntaan, mutta oikea motivaatio ja uskallus puuttuivat. Taiteilin toipumisen edistämisen ja syömishäiriön välillä, pystymättä kuitenkaan oikeasti päästämään syömishäiriöstä irti. 

Ei-niin-yllättäen ajatusharhani, että voisin elää puoliksi syömishäiriöstäni kiinnipitäen ei kuitenkaan pidemmän päälle pitänyt paikkaansa. Seurasi uusi kierros syömishäiriön syövereihin, tällä kertaa vielä entistä vaikeampi sellainen. Jouduin jäämään pitkälle sairaslomalle, jolla yhä toistaiseksi olen keräilemässä voimiani, syömishäiriön, loppuunpalamisen ja masennuksen vuoksi. Tällä kertaa olin onneksi jo valmiiksi avun piirissä ja monien mutkien ja kuoppien kautta tuntuu vihdoin siltä, että haluan toipua kokonaan, päästä irti syömishäiriöstä ja löytää itseni jostakin kaiken sairauden, häpeän ja väsymyksen alta. Tunteeni vaihtelevat yhä päivästä - ja jopa tunnista - toiseen kauhun, lamaannuksen, epäilyn ja epätoivon välillä, mutta kai jossakin kytee silti elämänhalu, joka on tuonut minut näinkin pitkälle. Tulevaisuus on iso kysymysmerkki, mutta ainakin voin olla varma, että syömishäiriön tie ei johda mihinkään. En tiedä, onko mitään parempaa luvassa, mutta syömishäiriön kanssa jatkaminen olisi ainakin varmasti huono vaihtoehto.

Näihin ajatuksiin taidan päättää tämän ensimmäisen kirjoitukseni. Seuraaviin pohdintoihin siis! 

Kommentit

Suositut tekstit